Aistillistamisesta?


Terapia keskittyy paljon kieleen ja verbaaliseen ilmaisuun. Kiintymysterapeutit ja suhdekeskeiset terapeutit taas ajattelevat usein, että puhuminen on vain keino pysytellä suhteessa: Sanoilla ei olisikaan niin suurta merkitystä kuin sillä mitä tapahtuu rivien välissä ja non-verbaalisella tasolla. Samalla kun tulemme puhuneeksi ja olemme vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa, tekevät peilisolut meissä kovasti töitä tarjoten täydentäviä emotionaalisia kokemuksia. Näin ollen luomme tahtomattakin korjaavia kokemuksia, jos asiakas kärsii esimerkiksi kiintymyspulmasta ahdistuksensa taustalla. Kaikista hoidollisista indikaatioista meillä ei välttämättä ole edes tietoa.

Aivokuvissa on saatu näyttöä kielellistämisen ja sanoittamisen merkityksestä aivoille. Kieli luo yhteyksiä ja mahdollistaa uudenlaisten mallien syntymisen vanhojen ja joskus käyttökelvottomien yhteyksien tilalle. Traumateoriaa ajatellen kielellistämisellä voi olla myös negatiivisia vaikutuksia, eli kontraindikaatiota. James W. Pennebaker väitti aikoinaan kuuluisassa tutkimuksessaan, että traumasta kirjoittaminen päivittäin pienentää trauman vaikutusta. Tällaisessa harjoitteessa kuitenkin uudelleentraumatisoitumisen riski on suuri.

Taidelähtöiset menetelmät perustuvat taiteenalasta huolimatta tunteiden sanallistamiseen symbolisessa muodossa. Keskeinen tekijä luovassa työskentelyssä on symbolinen suoja: Ihminen pystyy purkamaan ristiriitojaan ja traumojaan ilman, että hän tulee voimakkaan tietoiseksi tästä prosessista. Ihminen heijastaa jännitteitään, kehollisia kokemuksiaan ja suojien alla piileviä ristiriitojaan taidekokemukseen, jota on turvallista tarkastalla koulutetun ammattilaisen kanssa.

Itse kutsun tätä prosessia aistillistamiseksi. Aistillistamista voi ajatella sanallistamisen muotona. Taiteen ja luovuuden äärellä ihminen käyttää kaikkia aistejaan. Katsoessaan elokuvaa ihminen käyttää hyväkseen visuaalista ja auditiivista järjestelmäänsä sekä kehollisia kokemuksiaan. Taide on toiminnan ohella luonnollisin tapa käsitellä omia tuntemuksia ja aistillistaa niitä eri aistien avulla. Ajatellaan vaikka sotia tai isompia katastrofeja. Hyvin nopeasti tällaisten tapahtumien jälkeen syntyy sävellyksiä, elokuvia ja kirjoja. Niiden tehtävänä on yhtälailla auttaa kokijaa selviytymään tapahtumasta ja ulkoistamaan kokemuksiaan kuin luoda samaistumispintaa ja selviytymiskertomuksia muille ihmisille. Suurin osa luovista terapioista on kehittynyt sotien jälkeen, kun on tarvittu uudenlaisia menetelmiä sodassa traumatisoituneiden sotilaiden ja heidän läheistensä hoitoon.

Luovan toiminnan avulla ihmisellä on mahdollisuus kokea merkityksellisyyttä sekä vapautua emotionaalisesti ja lisätä siten aivojen resilenssiä eli joustavuutta. Kapeiden toimintamallien tilalle on mahdollista synnyttää reflektiota ja kasvua.
Aistillistaminen on psykososiaalisessa työssä myös turvallista, sillä se on luontainen tapa käsitellä myös traumaattisia kokemuksia.

Silloin kun puhuminen on liikaa aukeaa yleensä tilaa symboliselle ajattelulle.

 

Vastuukouluttaja luovat ja toiminnalliset menetelmät koulutuksessa

Jussi Sutinen,
Perheterapeutti, kirjallisuusterapeutti, kirjailija ja muusikko