“Kun en muista, että minulla on merkitystä”: epätoivon ja avuttomuuden kohtaaminen auttamistyössä

Jussi Sudenlehti korostaa läsnäolon merkitystä auttamistyössä.

 

Auttamistyössä tehdään usein töitä hyvin vaikeissa, epätoivoisilta tuntuvissa tilanteissa. Kun mikään ei palauta hoidettavaa raiteilleen, on auttaja vaarassa tuntea itsensä riittämättömäksi. Onko työlläni merkitystä? Onko minulla merkitystä?

 

Työnohjaajana näen työyhteisöissä usein epätoivoa, uskon puutetta ja avuttomuuden tunnetta. Osa hoitoalan ammattilaisista kokee itsensä suorastaan hyödyttömiksi.

 

Vanhan psykologisen kokeen mukaan ihmiset eivät jaksa nostaa kovin pitkään tiiliä kasasta toiseen, vaikka siitä maksettaisiin hyvin. Pelkkä raha ei siis motivoi tekemään työtä, jolla ei ole itselle merkitystä. On erittäin tärkeää, että ihminen itse tietää, että hänen työllään on väliä.

 

Kun ihminen kokee itsensä hyödyttömäksi, syntyy tarve patologisoida ja nähdä tilanne toivottomana. Silloin motivaatio työhön katoaa.

 

Pysyttele läsnä, pidä kiinni pelisäännöistä

 

Aikuisen käytös heijastuu aina nuoreen, ja se vaikuttaa nuoren kykyyn selvitä vaikeuksista.

 

Oikein uhmakkaan, käytöshäiriöisen ja itsenäistyvän nuoren kanssa työskennelleet tietävät, kuinka vaikeaa se voi olla. Voi näyttää siltä, että mikään ei vain auta. Usein joudutaan vastaamaan kysymykseen siitä, mitä on lopulta tehtävissä, missä menevät mahdollisuuksien rajat.

 

Aikuiselle yksi tapa suojella itseään on vetäytyä etäisen “minä kestän kaiken”-asenteen taakse, mikä on nuorelle vahingollista. Nuori ei näe omien valintojensa vaikutusta muissa ihmisissä, jolloin hänen motivaationsa katoaa. Rangaistukset tuottavat vain lisää epätoivoa, ja nuori koventaa “mikään ei kiinnosta”-asennettaan.

 

Lastensuojelun prosessit voivat tuntua tekijästä ja asiakkaasta epäloogisilta, sillä voi olla, etteivät ammattilaiset itsekään tiedä, mikä nuorta voisi auttaa. Jos ympärillä olevat aikuiset eivät pidä kiinni yhteisistä päätöksistä, loogisuuden puute hämmentää nuorta, joka vaikeassa tilanteessaan tarvitsisi nimenomaan selkeyttä ja johdonmukaisuutta.

 

Miten pärjätä, kun tilanne tuntuu mahdottomalta?

  • Tapaa ja haastattele nuoria, jotka ovat elämässään kohdanneet vaikeuksia. Voit yllättyä siitä, kuinka selviytymiskykyinen ihminen on ja miten pienet asiat ratkaisevat.
  • Muista, että ihminen ei ole koskaan sama koko elämänsä ajan. Ihminen muuttuu jatkuvasti solutasolla ja välittäjäaineiden tasolla. Persoona ja temperamentti ovat myös muuttuvia.
  • Nosta arjessa esille se, miten paljon merkitystä sinun ja muiden työntekijöiden aidolla läsnäololla on nuorelle.
  • Älä pakene epätoivoa organisaation tai pomosi arvosteluun.

 

Mitä tehdä, kun oman työn merkitys mietityttää?

  • Vaadi, että työpaikalla kaikilla on mahdollisuus puhua työn taustalla vaikuttavista primääritunteista, kuten epävarmuuden ja hallitsemattomuuden tuntemuksista, jotta tunteet eivät ala vaikuttaa asiakkaiden kanssa käytävään vuorovaikutukseen.
  • Huolehdi, että työn jaksamisen johtamiseen liittyvät rakenteet, kuten palaverit ja työnohjaukset toistuvat säännöllisesti. Ne luovat turvallisuudentunnetta ja jatkumoa.
  • Työntekijöiden on usein helpompaa pitää yllä motivaatiota, kun asiakaskunta on heterogeenistä. Jos asiakkaiden ongelmat ovat hyvin samanlaisia keskenään, on suurempi todennäköisyys, että heidän kokemuksensa ikään kuin siirtyvät työntekijöihin.
  • Pyri siihen, että hoidon logiikka säilyy. Kysy itseltäsi ja muilta, mikä on teidän tehtävänne tämän nuoren kanssa.

 

Jussi Sudenlehti, psykoterapeutti, kouluttaja, työnohjaaja

Tutustu koulutustarjontaamme

Jännittääkö esiintyminen? Viisi tapaa kääntää pelko positiiviseksi ajatteluksi


Jussi Sudenlehti ja Sami Saikkonen pitävät esiintymiskoulutuspäivän Helsingissä maaliskuussa.

Presentaatioita, myyntitilanteita, neuvotteluja… Työpaikalla tulee vastaan yhä enemmän sellaisia tilanteita, joissa pitää osata esiintyä ja olla sujuvasti vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Toisin kuin usein luullaan, hyvä esiintyminen ei välttämättä tarkoita teatraalisuutta tai dramaattisuutta. Hyvä esiintyminen on luonnollista kommunikaatiota ihmisten välillä. Esiintymisessä on kyse myös ajattelusta ja identiteetistä.

Kuvittelemme usein, että esiintyessä ja hankalissa vuorovaikutustilanteissa pitäisi olla joku muu kuin oma itsensä. Asia on oikeastaan päinvastoin: esiintyessä pitäisi olla nimenomaan oma itsensä. Se vaatii vain hieman rohkeutta ja uskallusta heittäytyä. Esiintymistaitoja on mahdollista kehittää myös havainnoimalla omia automaattisiksi tulleita toimintamallejaan.

Viisi vinkkiä esiintyjälle

1.  Alatko jännittää jo vuorokausia ennen jännittävää tilaisuutta?

Muista, että sopiva määrä stressiä lisää suorituskykyä. Suun kuivuminen, tärinä ja sydämen sykkeen kuuleminen ovat kaikki toimintoja, joissa keho tuottaa kortisolia, jonka tarkoitus on lisätä valppautta.

Tärkeää on ajoittaa valmistautuminen lähelle esiintymistä. Liian pitkä, esimerkiksi jo yöllä alkanut valmistautuminen uuvuttaa. Havainnoi omia tuntemuksiasi, kun jännittävä tilanne lähestyy. Kun huomaat, että alat jännittää tulevaa, pyri katkaisemaan ajatuskierteet ja järjestä itsellesi rentouttavaa tekemistä.

2. Hermostuttaako potentiaalisen asiakkaan kohtaaminen ja myyntipuheen pitäminen?

Kannattaa muistaa, että vaikka ensivaikutelma on keskeinen päätöksenteossa, se ei kuitenkaan ole se lopullinen mielikuva, jonka asiakas sinusta muodostaa.

Asiakkaan päätös yhteistyöstä ei välttämättä perustu niinkään tietoon tai järkeen vaan empatiaan ja samanaikaisuuteen, jotka saattavat syntyä jo muutamassa sekunnissa. Valmistaudu siis ensikohtaamiseen huolella, mutta jos jännitys sotkee sanat, niin älä huoli – jännittäminen on vain osoitus inhimillisyydestä.

3. Pohditko mielessäsi läpi kaikki mahdolliset epäonnistumisen skenaariot?

Neurotutkimuksissa on todettu, että epäonnistumisen miettiminen lisää epäonnistuneen toteutuksen riskiä. Kokeile kääntää ajattelu niin päin, että mietit mahdollisuuksia onnistua.

4. Pelottaako virheiden tekeminen?

Hyviä uutisia: ihmisillä on luontainen halu ja taipumus antaa anteeksi. Tutkimusten mukaan ihmiset eivät muista tai halua muistaa epäonnistumisia kovinkaan pitkään. Olemme sovittelevia luonnostaan, eli anna mennä!

5. Annatko negatiivisten mielikuvien viedä mennessään?

Saatat huomaamattasi alkaa visualisoimaan tulevaa tilannetta negatiivisesti mielessäsi. Negatiiviset ajatukset herättävät negatiivisia tunteita, jotka herkästi kaappaavat sinut valtaansa. Kun tiedät ja tunnistat nämä ajan myötä rakentuneet automatisoituneet toimintamallit, voit vaikuttaa niihin.

Kuuntele kehoasi, hyväksy tuntemukset ja käytä niitä hyväksesi. Esimerkiksi jännitys on kehon energiatasoa nostava tunne, joka sopivasti purkautuessaan antaa sinulle sopivasti puhtia esiintymiseen.

 

Tule mukaan esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen koulutukseen, jonka vetävät näyttelijä Sami Saikkonen ja psykoterapeutti Jussi Sudenlehti. Opit, mitä vuorovaikutus on tieteen näkökulmasta katsottuna ja pääset harjoittelemaan esiintymis- ja vuorovaikutustaitoja käytännössä. Rohkeutta olla, rohkeutta esiintyä

Ylennyitkö esimieheksi? Ota huomioon nämä viisi muutosta

Johtajaksi tai muuksi esimieheksi valinta voi muuttaa lähes kaiken – tai sitten ei juuri mitään. Valtaa on enemmän, ja johtajana voit vaikuttaa entisiin vertaisiisi aivan uudella tavalla.

Olet edelleen sama ihminen. Nyt sanoillasi on kuitenkin enemmän merkitystä, ja entiset tiimitoverit odottavat sinulta vastauksia, eivät vain ideoita.

Voit kokea houkutusta tehdä heti kaikki haluamasi muutokset ja käskeä ihmisiä tekemään, mitä haluat heidän tekevän. Tällainen käytös ei luultavasti kuitenkaan saa johdettaviasi kunnioittamaan sinua, eikä se ainakaan edistä yhteistyötä.

Tuskin haluat toimia täysin päinvastoinkaan. Uusi johtaja, joka pyrkii olemaan edelleen vertainen, ikään kuin yksi muiden työntekijöiden joukossa, voi päätyä kovastikin turhauttamaan tiiminsä jäseniä. Jos pelkäät, että sinua pidetään määräilevänä, et ehkä odota johdettavilta riittävästi vastuullisuutta. Silloin voit herkästi myös välttää sellaisten päätösten tekemistä, jotka johtaisivat epäsuosioon.

Miten tilanne muuttuu, kun ylenet työntekijästä johtajaksi?

  1. Tiedät, miten tiimisi jäsenet toimivat.

Tämä voi kuulostaa edulta ja hyödylliseltä seikalta, kunnes huomaat, että sen sijaan, että vain hyväksyisit ihmisten käyttäytymisen, olet nyt vastuussa siitä, että heidän käyttäytymisensä ja toimintansa on sopusoinnussa tiimin tavoitteiden kanssa.

Aikaisemmin osallistuit tiimin toimintaan niin hyvässä kuin pahassa. Nyt sinun on varmistettava, että asiat tehdään oikein. Aikaisemmin saatoit ehkä välttää ihmisiä, joista et pitänyt. Nyt sinun on autettava heitäkin kehittymään – tai saatat joutua sanomaan heitä irti.

  1. Aikaisemmin kilpailit heidän kanssaan.

Usein vertaisten keskuudessa enemmän tai vähemmän kilpaillaan tunnustuksista, auktoriteetista ja statuksesta sekä mielekkäistä työtehtävistä. Uutena esimiehenä jotkut saattavat pitää sinua tämän kilpailun erän voittajana. Tämä saattaa pahimmillaan vahvistaa aikaisempia jännitteitä ja tuoda esille kaunan tunteita.

Sinulla on voinut olla jo pidemmältä ajalta hankaluuksia joidenkin tiimin jäsenten kanssa, joita sinun nyt olisi kyettävä tasapuolisesti tukemaan, kannustamaan, jopa kiittämään ja kehumaan.

  1. Aikaisemmin kommunikoit avoimesti ja vapaasti.

Johtajana sinun on oltava valikoiva jakamasi informaation suhteen ja erityisen tarkka tavasta jakaa se. Et ehkä voi kertoa kaikkea samalla tavoin kuin ennen. Tämä voi toimia molempiin suuntiin: myöskään tiimiin kuuluvat eivät saata kertoa sinulle kaikkea.

Se voi merkitä sitä, että tiimisi jäsenet kertovat sinulle vain ne asiat, joita he uskovat sinun haluavan kuulla, mikä voi johtaa vääristyneeseen informaation kulkuun ja huonoihin päätöksiin. Yleensä kylläkin avoin dialogi on hyödyllisempi kuin suljettu.

Johtajana et voi enää tuuletella, vaan puhetta on usein säädettävä monta pykälää kunnioittavampaan ja arvostavampaan sävyyn.

  1. Tiimin jäsenenä mielipiteilläsi oli sama painoarvo kuin toisten näkemyksillä.

Johtajana sanoillasi ja toimillasi on huomattavasti enemmän vaikutusta niin hyvässä kuin pahassa. Siitä seuraa, että tiimisi ei saata väitellä kanssasi yhtä paljon kuin ennen, etkä näin ollen enää välttämättä saa tietää, mitä he todella ajattelevat. Tämä voi haitata päätösten tekoa.

  1. Aikaisemmin sinulla oli läheiset suhteet tiimisi jäseniin.

Johtajana sinun on pidettävä ainakin jonkin verran etäisyyttä ihmisiin. Sinun on kohdeltava kaikkia tasapuolisesti, etkä voi antaa joidenkin ihmisten vaikuttaa itseesi toisia enemmän. Et myöskään saa antaa henkilökohtaisten tunteiden vaikuttaa rehelliseen palautteeseen ja järjestyksen ylläpitoon.

Millaisiin konkreettisiin toimiin sinun kannattaa nyt ryhtyä päästäksesi mahdollisimman sujuvasti vauhtiin johtajana? Siitä lisää seuraavassa blogikirjoituksessa.

Tutustu koulutustarjontaamme esimiehille ja johtajille

Lapsen, aikuisen vai ympäristön oireet? Vähennä stressiä, helpota oireita

Näin arkeen palatessa monessa perheessä, sijaisperheessä ja laitoksessa alkaa oireilu uudestaan rauhallisemman loma-ajan jälkeen. Miksi? Asianhan pitäisi olla päinvastoin, sillä arki palaa jengoilleen ja rutiinien pitäisi helpottaa elämää.

Hoidon näkökulmasta lapsen oireiden työstäminen voi olla vaikeaa, sillä oireet ilmenevät eri tavoin ja voivat vaihdella systeemin ja vuorovaikutusilmapiirin mukaan. Yksi asia on kuitenkin selvä. Lapsen oireet ovat usein stressisidonnaisia.

Stressin määrä näyttäisi korreloivan hyvin pitkälti oireiden esiintymisen kanssa, ja varsinkin traumaperäinen stressi toimii näin. Oireet ovat usein vanhoja reagointimalleja, joiden avulla lapsi on ennenkin selvinnyt vaikeista tilanteista. Näitä ovat esimerkiksi hyperaktiivisuus, puhumattomuus, varastelu, huono käytös, kouluhaluttomuus ja piittaamattomuus ohjeista.

Kyse ei siis ole siitä, ettei lapsi osaisi esimerkiksi noudattaa ohjeita tai rauhoittua. Lapsi käyttää niitä keinoja, joita hänellä on, ja stressi lisää oireita. Arjessa stressiä aiheuttavia tilanteita tulee eteen päivittäin.

Vaikuta siihen, mikä aiheuttaa stressiä

Luin jokin aika sitten Yuval Noah Hararin kirjan “Sapiens – Ihmisen lyhyt historia”. Siinä Harari sanoo suunnilleen näin:

“Ihmisen keho on vielä evoluution jäljiltä savannilla, kun taas aivojen kognitiivinen evoluutio on edennyt vallankumouksellisin harppauksin.”

Tulkitsen tätä niin, että meissä ihmisissä on jäljellä paljon sellaista biologista, joka on ristiriidassa sen kanssa, mitä korkeat kognitiiviset taidot, sovellukset ja teknologia eivät pysty poistamaan.

Tämä ei tarkoita sitä, ettemme voisi vaikuttaa tapahtumiin itse. Varsin usein lapsella ei kuitenkaan ole työkaluja, joilla hän voisi lisätä aivojen serotoniinitasoa tai työstää stressiä. Ravinto, stressi ja serotoniinitaso vaikuttavat ihmisen kykyyn suorittaa odotettuja tehtäviä.

Pelkästään esimerkiksi lisääntynyt stressi, pimeän aika ja muutokset ympäristössä aiheuttavat oireita. Oireiden seuraamisen sijaan tulisi keskittyä siihen, miten vaikutamme arjessa näihin oireita aiheuttaviin tekijöihin.

Stressitasoa nostavia tekijöitä:

• Vaikeat kognitiiviset suoritukset, esimerkiksi liian vaikeat läksyt, jos energia kuluu vaikean kokemuksen pitämiseen pois mielestä.
• Pelaamisen lopettaminen. Moni aikuinen tietää, että lapsi saattaa kokea saavansa helpotusta tilanteeseen pelaamalla videopelejä. Pelaamisen haitallisuudesta lapselle ei ole selkeää tutkimusnäyttöä. Päinvastoin, pelaaminen voi laskea stressiä. Kuitenkin pelaamisen lopettaminen muodostuu usein stressitekijäksi.
• Valmistautuminen seuraavaan päivään.
• Liian monimutkaiset säännöt ja arjen rakenteet.
• Vuorovaikutusilmapiiri: riitoja, liikaa sosiaalisia suhteita tai tilanteita, joissa aikuinen joutuu jankuttamaan.

Vähennä arjen stressaavia tilanteita

Usein vaikeimpia tilanteita stressaantuneelle ja traumoista kärsiville lapsille ovat säätelytilanteet. Ne ovat tilanteita, joissa lapsi joutuu painamaan jarrua tai kaasua, hallitsemaan jotakin vaikeaa tunnetta, sosiaalista tilannetta tai vuorovaikutusta.

Sosiaalisen tilanteen hallitseminen on aivoille eniten työtä vaativa tehtävä. Samaan aikaan pitää lukea ilmeitä, yhdistää käytöstä ja mukauttaa omaa toimintaa. Myös jatkuvien päätöksentekotilanteiden tiedetään olevan aivoille erityisen kuormittavia. Joskus arkea on syytä yksinkertaistaa niin, että valintatilanteita ei tule liikaa.

Itsesäätelyä vaativia stressaavia arjen tilanteita ovat:

• Ruokailutilanteet (myös ruokaan liittyvät emotionaaliset kokemukset)
• Vuorovaikutustilanteet
• Harrastukset
• Siirtymätilanteet ennakoimatta
• Toisen ihmisen vireysikkunaan hakeutuminen
• Nukkumaan meneminen

Usein liian vaativista vuorovaikutustilanteista ja arjesta tulee lapsen oireita käynnistäviä tekijöitä. Stressitasoon voidaan parhaiten vaikuttaa muuttamalla ympäristöä ja systeemiä, jossa lapsi toimii. Konkreettisilla asioilla kuten ruokavaliolla, valon määrällä, huoneen järjestyksellä, vaikuttamismahdollisuuksilla arjessa sekä fysiologisilla tekijöillä on vaikutusta stressitasoon ja siihen, miten lapsi käyttää psyykettään.

Luonto, liikunta ja huumori avuksi

Aivojen tuottama serotoniini vaikuttaa muun muassa mielialaamme. Serotoniinin eritykseen on mahdollista vaikuttaa useilla tavoilla.

Esimerkiksi seuraavien asioiden on tieteellisesti todettu lisäävän serotoniinin eritystä:

• Luonnossa oleminen
• Eläimen silittäminen ja vuorovaikutus eläimen kanssa
• Liikunta
• Onnistuneet sosiaaliset tilanteet
• Odotukset tapahtumasta: Jos odotukset toteutuvat, kehossa erittyy dopamiinia, joka saa aikaan mielihyvän tunteen. Siksi on syytä ennakoida ja puhua odotuksista etukäteen.
• Maalaukset ja taide
• Musiikki: klassisen musiikin tutkimukset osoittavat musiikin kuuntelun parantavan myös suorituskykyä.
• Huumori
• Ääneen lukeminen, sadut ja tarinat

Peilaatko negatiivisia tunteitasi lapseen?

Vasta sitten, kun arkeen on tehty konkreettisia muutoksia ja aikuinen on tutkinut omaa asemaansa suhteessa, voidaan lapsen oireita tarkastella irrallaan systeemistä ja vuorovaikutuksesta. Peilisoluteorian myötä on saatu tietoa erityisesti siitä, että lapsi peilaa tunnetilansa aikuisesta. Kiireisen työpäivän jälkeen kotiin palaavan aikuisen serotoniinitaso voi olla alhaalla, mikä vaikuttaa siihen, ettei rauhoittavaa vuorovaikutusta lapseen synny.

Emme tarvitse lisää resursseja ymmärtääksemme sitä, miten asetumme vuorovaikutukseen, tiedostaaksemme sitä, miten aivot toimivat tai havaitaksemme sitä, miten ihminen on sidoksissa ympäristöönsä. Se vaatii vain tietoa ja kykyä katsoa tapahtunutta uudesta, metakognitiivisesta näkökulmasta.

Jussi Sudenlehti
Psykoterapeutti, kirjallisuusterapeutti, kouluttaja ja työnohjaaja

Teetkö auttamistyötä? Tule koulutuspäivään kuulemaan, miten voit hyödyntää neurotieteiden antia yksinkertaisesti arjen tilanteissa. Aivoviisas auttaja 17.1.

Voimmeko elää ilman älypuhelinta?

Katsomme puhelintamme 4–10 minuutin välein. Puhelimen tuijottamisen sijaan kävin Barcelonassa Anastasia Dedyukhinan tilaisuudessa. Hänen nerokkaasti nimetty kirjansa Homo Distractus kertoo taistelusta oman identiteetin säilyttämiseksi digiaikana.

Dedyukhina teki pitkän uran digimarkkinoinnissa yrittäen saada ihmiset kuluttamaan yhä enemmän, kunnes luopui itse puhelimestaan ja lähti tutkimaan digimaniaa omasta ja neurotieteellisestä näkökulmasta.

Ostin itse ensimmäisen älypuhelimeni vasta neljä vuotta sitten. Sen jälkeen olen vähitellen luopunut kaikesta, Facebookista, sosiaalisesta mediasta, hälytysäänistä ja punaisista pilkuista puhelimen ruudulla.

Tulevassa tietokirjassani Annosteluongelma (2019) ruoditaan tätä samaa ongelmaa. Olettamukseni on, että digitaalisuus ei lisää luovuutta, vaan se ennen kaikkea vääristää vuorovaikutusta. Aivojen kapasiteetti on rajallinen ja erityisesti jatkuvat digitaaliset valintatilanteet kuormittavat aivoja, jolloin luovuus kärsii.

Kasvoton viestintä vähentää myös empatiaa, sillä kasvojen ilmeet ja liikkeet eivät ole samalla tavalla käytössä. Empatiasolumme eivät rekisteröi toista ihmistä samalla tavalla ja vuorovaikutuksesta puuttuvat esimerkiksi häpeä ja syyllisyys, jotka pitävät laumoja yhdessä.

Vastustamaton älylaite vie tilaa luovuudelta

Älylaitteiden jatkuvan käytön sijaan meidän olisi hyvä palata niihin dopamiinin, serotoniinin ja oksitosiinin lähteisiin, joita saamme vuorovaikutuksesta, yhteisöllisyydestä ja esimerkiksi yhdessä syömisestä. Jatkuva saatavilla oleminen ei lisää tehokkuutta, ja yliviestintä organisaatioissa ja työpaikoilla vie tilaa itse ajatustyöltä tai luovuudelta.

Ilmiö ei kuitenkaan ole yksinkertainen: toiset jäävät koukkuun älylaitteisiin helpommin, toisia taas koukutetaan digitaalisen vaikuttamisen keinoin. Digitaaliseen vaikuttamiseen ei tulisi suhtautua naiivisti, sillä nykyisin suurten teknologiafirmojen neurotutkimus ja psykologinen tutkimus perustuvat koukuttavan teknologian rakentamiseen.

Ajankohtaisimmat tutkimukset ihmisistä on valjastettu myynnin käyttöön. Ohjelmista rakennetaan sellaisia, että ihmiset palaavat niihin yhä uudelleen. Huomio on digivaikuttajille valuuttaa ja suurin kilpailu käydään ihmisten huomiosta. Siksi älylaitteen tulee olla vastustamaton. Mikä tekee siitä vastustamattoman?

Notification, notification

Aivot ovat laiska elin. Ne haluavat säästää energiaa, mihin ne pyrkivät automatisoimalla toimintojaan. Valtaosa arjen toiminnoista on automatisoitunut, niin myös reagoiminen puhelimeen.

87 prosenttia Androidin käyttäjistä käyttää puhelimessa ilmoituksia. Ilmoitukset houkuttelevine väreineen kertovat, että jotain kiinnostavaa on tapahtumassa. Se ruokkii uteliaisuuttamme.

Muistutukset saavat meidät palaamaan mahdolliseen palkintoon ja toimimaan sen mukaisesti. Ihmisen tehtävänä evoluutiossa on ollut etsiä uhkia tai mahdollisuuksia. Jokainen värinä ja punainen pilkku käynnistää tämän osan aivoissamme. Uhat ja hälytystila lisäävät aivoissamme kortisolia eli stressihormonia.

Jatkuvasti uhattuna oleminen (pitikö joku kuvastani? mitä hän vastaa postiini?) pitää stressitasoamme korkeana. Jopa puhelimen pitäminen sängyn vieressä pitää hälytys- ja stressitilaa yllä, vaikka puhelinta ei käyttäisi.

Uhka vai mahdollisuus?

Nopeat palkinnot ja dopamiiniryöpyt ovat syötteitä, joita suunnittelijat meille tarjoavat. Ensimmäinen tarkoitus on saada aikaan ärsyke, joka johtaa toimintaan. Internet on kuin raha-automaatti: koskaan ei tiedä mitä tulee.

Aivojen dopamiinijärjestelmä perustuukin yllättävyyteen. Dopamiinia tuottavia tekijöitä ovat esimerkiksi deittipalveluiden matching, sosiaalinen tunnustus ja tunnustaminen yhteisössä, tykkäykset. Nämä perustuvat siihen, mitä olimme ihmisinä ennen älylaitteita. Haluamme olla synkronissa, olla pidettyjä ja tulla huomioiduksi vauvasta asti.

Dopamiini on tarkoitettu alun perin selviytymistä tukevaksi välittäjäaineeksi. Diginarkomaniassa se on jatkuvassa ylisyötössä, jolloin järjestelmä toimii annoskokoa kasvattavasti. Tästä johtuvat myös nettipornon vaikeat riippuvuudet.

Jatkuva mahdollisuus johonkin uuteen, yllättävään ja dopamiinia tuottavaan. Jatkuvasti korkea dopamiiniannos ja siitä johtuva kierre johtaa siihen, että normaalit dopamiinin lähteet eivät enää riitä.

Haluamme sinun palaavan

Kun ärsyke on toiminut ja kuluttaja on toiminut ärsykkeen mukaisesti, pyritään toiminnan jälkeen saamaan kävijä palaamaan mahdollisimman pian. Hyvä esimerkki tästä on se, kun poistat facebook-tilisi. Ohjelma ilmoittaa sinulle pian ystäviesi kaipaavan sinua. Se osuu meissä herkkään kohtaan, koska lauman ulkopuolelle jääminen on suurin mahdollinen stressiä aiheuttava tekijä.

Ohjelmien piiloviestit pyrkivät siihen, että emme selviydy ilman ohjelmaa, koska se on portti yhteyteen lauman kanssa. Myös harmittomalta tuntuvat, esimerkiksi musiikin kuunteluun tarkoitetut ohjelmat toimivat samoin. Kun olet kuunnellut hyvän kappaleen, ohjelma tarjoaa sinulle uusia ja uusia artisteja luottaen dopamiinijärjestelmäsi haluun etsiä uteliaisuudesta palkintoa.

Koko ajan pitää olla jotain ja seurata jotain enemmän. Monilla sivuilla, kuten Linkedin, käytetään myös grafiikkaa, jolla käyttäjä saadaan uskomaan, ettei hän ole koskaan tarpeeksi valmis.

Juoruteoria

Gossip theory eli juoruteoria on yksi teoria, joka on luotu osana tutkimusta ihmisen aivoista ja kielestä. Tämän teorian mukaan aivojen perusta ei ole kognitiossa vaan kielessä. Mitä paremmin seuraamme juoruja eli sitä mitä toisille tapahtuu, sitä paremmin selviydymme. Juoruilu on siis pohjimmiltaan kykyä vaihtaa ympäristöömme liittyvää tietoa, jonka avulla uskomme selviytyvämme.

Kyky liittyä sosiaalisesti on yksi tärkeimmistä asioista, joita meille tapahtuu jo lapsena. Tähän perustuu myös fear of missing out -ilmiö. Paras tapa saada ihminen haluamaan jotakin on jättää hänet sen ulkopuolelle. Mitä enemmän tiedämme siitä, mitä Matti kommentoi Minnan päivitykseen ja ketkä siitä tykkäsivät, sitä paremmin olemme perillä ympäristöstämme.

WhatsApp-ryhmät perustuvat samaan sisäpiirin ajatteluun. Yksi syy niiden jatkuvaan seuraamiseen löytyy kielen sosiaalisesta luonteesta.

Liikaa valintoja

Kaikki, jotka ovat käyneet isossa supermarketissa, tietävät intuitiivisesti sen, kuinka paljon jatkuvat valinnat kuormittavat meitä. Kun yritämme miettiä, minkä kymmenestä eri omenasta otamme, onko tuotteessa liikaa kaloreita vai pitäisikö valita vähäkalorisempi, aivomme ovat jo kuormittuneet ja otamme suklaapatukan korjaamaan tämän vajeen.

Jatkuvat valinnat ovat aivoille kaikkein kuormittavimpia. Tutkimuksen mukaan valintatilanteiden jälkeen esimerkiksi kykymme ratkaista palapelejä on huonompi. Netti ja sen luomat valintatilanteet ovat kuormittavia. Arvion mukaan valintatilanteita on noin 7000 päivässä. Älyteknologia kilpailee tarkkaavaisuuden, huomion, ja muiden valintojen kanssa.

On myös tutkittu, että parit, jotka käyttävät makuuhuoneessaan älylaitteita, harrastavat vähemmän seksiä. Tulos perustuu siihen, että älylaitteen kautta saatava dopamiinipalkinto on nopeampi. Kyky pitää huomio yhdessä kohteessa on esimerkiksi muistin toiminnan, keskittymiskyvyn ja empatiakyvyn kehittymisen kannalta hyvin tärkeää.

Mitä tehdä, jos sinä tai läheisesi olette digikoukussa?

  • Poista ilmoitukset puhelimesta.
  • Tunnista ärsykkeet ja palkitse itsesi aina, kun onnistut olemaan toimimatta ärsykkeen mukaan.
  • Kun tunnet pakottavaa tarvetta tarkistaa viestit ja postit heti herättyäsi, älä tee sitä vaan pitkitä aikaa, jonka olet katsomatta puhelinta. Palkitse itsesi siitä. Aivot ovat plastiset ja muuttavat toimintaansa. Tiesitkö, että 80 prosenttia sähköposteista tarkastetaan kuuden sekunnin sisällä, vaikka sähköpostia ei ole tarkoitettu pikaviestimeksi!
  • Hanki tietoa digiriippuvuudesta ja perehdy siihen.
  • Vähennä ohjelmien määrää ja jatkuvia valintatilanteita netissä. Päivittäinen asettuminen tilanteeseen, jossa koet ettet riitä tai tietosi eivät riitä, saa aikaan negatiivisen kierteen.
  • Luovu laitteista lyhyeksi ajaksi tai säilytä laitetta toisessa huoneessa. Hanki herätyskello puhelimen herätyksen sijaan. Muualla Euroopassa ovat tulleet suosituiksi myös illanvietot ilman puhelinta.
  • Kehitä keskittymiskykyä lukemalla perinteistä kirjaa. Digisivuja lukiessaan ihminen usein lukee vain muutaman ensimmäisen rivin ja hyppii sitten lukien vain lauseiden alut.

Kumpi käyttää kumpaa?

Kyse on ennen kaikkea siitä, että opettelet suuntaamaan huomiosi uudelleen. Keskittyminen, pitkäjänteisyys ja huomion pitäminen yhdessä kohteessa riittävän pitkään on menestyksen salaisuus.

Samaan tulokseen tultiin myös Dunedin tutkimuksessa. Huomion suuntaamisen ohella keskeistä on palauttaa luontaiset dopamiinin lähteet arkeen. Oppiminen vaatii vähän tylsyyttä, nauttiminen pitkäjänteisyyttä ja luovuus tyhjää tilaa.

Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, ettemme tarvitsisi tietokonetta tai hyötyisi puhelimesta. Kysymys on ainoastaan siitä, kumpi käyttää kumpaa. Me digiteknologiaa vai digiteknologia meitä?

Jussi Sudenlehti, psykoterapeutti, työnohjaaja, tietokirjailija

Tutustu koulutuksiimme:

Koukussa vai verkossa? Uusi paradigma riippuvuussairauksiin

Ajatuksia lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmista

Yle uutisoi 28.11  viidestä kipukohdasta lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmien hoidossa. 2000-luvulla on toistuvasti nostettu esille palvelujen tarpeen kasvava määrä. Viiden kipukohdan listan jatkoksi haluan nostaa esille ehdotuksia, joilla tilanteeseen voidaan vaikuttaa. Näkemykseni perustuu pitkään kokemukseen terapian, psykiatrisen työn ja lastensuojelutyön kentällä sekä työryhmien ja ammattilaisten työnohjaukseen.

 

Ennaltaehkäisevien palveluissa tulisi huomioida paremmin psyykkisen kriisin kohtaaminen. Jokaiseen perheeseen liittyy väistämättä kehityksellisiä kriisejä ja myös traumaattisia kriisejä. Ennaltaehkäisevissä palveluissa tuli nähdä lapsen ja nuoren oireet adaptatiivisina korjausyrityksinä, joihin puuttuminenvälittömästi pienelläkin panoksella mahdollistaa sen, että luonnolliset kriisit eivät kehity jatkossa vaikeiksi kroonisiksi ongelmiksi. Jokaisen perheen elämään vaikuttaa myös sattuma. Onnettomuudet, kuolemat ja hankalat tilanteet kuuluvat elämään. Ongelmiksi ne muodostuvat vasta sitten, jos tapahtuman jälkeistä traumaperäistä stressiä ei ymmärretä ja päästä purkamaan.

Kelan ja sairaanhoitopiirien kilpailuttamat terapiat eivät riitä palveluita tarvitseville ja terapioihin on vaikea päästä. Terapioiden toteuttamisessa on vielä liikaa keinotekoisia rajoja eri koulukuntien ja työtapojen välillä, vaikka tieteelliset tutkimukset osoittavat hoidon perustuvan suhteen laatuun. Terapiapalveluiden piiriin pitäisi saada enemmän luovia ja psykofyysisiä terapioita ja työkaluja, joissa lasta ja nuorta voidaan hoitaa myös ilman puhetta. Lasten ja nuorten kasvavat mielenterveyden pulmat tulisi nähdä myös osana aikuisten ja perheiden pulmia. Hoidon tulisi tapahtua systeemisesti, vaikka kyseessä olisikin yksilöterapia.

Vaikeasti oireilevien lasten psykiatrinen hoito on puutteellista, jos he ovat lastensuojelun asiakkaina. Itsetuhoisten nuorten, viiltelevien nuorten, käytöshäiriöisten lasten, traumasta kärsivien lasten ja nuorten sekä kiintymyssuhteen häiröstä kärsivien lasten hoito palautetaan usein lastensuojeluun jolloin psykiatrinen, terapeuttinen ja psykososiaalinen arjen hoito eivät kommunikoi keskenään. Lastensuojelun työntekijät tarvitsevat yhä enemmän koulutusta, työnohjausta ja resursseja hoitaakseen näitä asiakkaita.

Järjestelmässämme terapia elitistyy helposti. Usein ns. vakavista häiriöistä kärsivät löytävät huonosti apua. Käytöshäiriöiden, nuorten persoonan kehityksen pulmien ja traumaperäisten häiriöiden hoitaminen terapiassa on usein puutteellista ja vaikeaa. Asiakkaat eivät sitoudu hoitoon ja ongelma kierretään puhumalla ”terapiakuntoisuudesta”. Riippuen terapiasuuntauksesta asiakas viettää hereilläoloajastaan vain muutaman prosentin vastaanotolla. Tämä ei useinkaan riitä korjaamaan vaikeita kehityksellisiä häiriöitä, joissa tarvitaan arjen toistoja. Terapeuttista osaamista tulisi siirtää ja kouluttaa enemmän lasten ja nuorten arkeen. Tarvitaan nepsy-ohjaajia, yhä osaavampia tukihenkilöitä ja ohjaajia, jotka voivat kulkea nuoren rinnalla riittävän pitkään. Vaikeiden häiriöiden kohdalla usein tiedon puute esimerkiksi traumasta ja persoonan kehityksen pulmista saa ”tärkeimmät” ihmiset nostamaan kädet pystyyn.

Vaihtuvuus ja katkenneet hoitosuhteet vaikeuttavat traumaan liittyvien dissosiaatiohäiriöiden ja stressiperäisten pulmien hoitoa. Suurimman osan vaikeasti oireilevista nuorista, jotka kuormittavat hoitojärjestelmää, tulisi löytää traumaa vakauttavia hoitomenetelmiä. Tällä hetkellä traumaperäisten häiriöiden vakauttaminen tapahtuu lähinnä teho-osastoilla ja sekin usein tiedostamatta. Traumaan liittyvien häiriöiden tunnistaminen ja hoito tulisi olla yhä keskeisempi osa lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöiden ehkäisemistä.

Valokuva: Terhi Hytönen

 

Jussi Sudenlehti

Perheterapeutti, psykoterapeutti, kirjallisuusterapeutti ja työnohjaaja

Suomen psykologisen instituutin vastaava kouluttaja (lapset, nuoret ja perheet)

 

Olemme pyrkineet omalta osaltamme vaikuttamaan näihin asioihin työnohjauksissa ja muun muassa seuraavissa koulutuksissa:

Psykiatrinen lastensuojelutyö

Kun puhuminen ei riitä

Psyykkisen kriisin kohtaaminen

Perheterapeuttinen lastensuojelu

Särkyvä mieli – lapsen ja nuoren psyykkinen oireilu

NEPSY-koulutukset

Milloin erosta tulee myrkyllinen?

Millainen on hyvä ero ja milloin erosta tulee myrkyllinen? Tutkimukset osoittavat, että vanhempien tapa ratkaista riitoja on lapsen psyykkisen oireilun kannalta keskeistä. Riidat vanhempien parisuhteessa eivät sinänsä tuota lapselle ahdistus- ja mielialaongelmia vaan tapa, jolla erimielisyyksiä ratkaistaan.

Lisäksi lapselle haitallista vaikeissa parisuhdetilanteissa on vanhemmuuden laadun muuttuminen, erityisesti epäjohdonmukaisuus.

Vanhempien ero koskettaa vuosittain noin 30 000 lasta, ja vuosittain käydään 2000 huoltajuuskiistaa. Usein julkisuudessa on esillä vastakkainasettelu siitä, pitäisikö erota vai jatkaa yhdessä. Oikeastaan tärkeämpää olisi kysyä, miten erotaan.

Voimakkaat ja huonosti ratkaistut konfliktit ovat lapselle myrkyllisiä. Jopa niin myrkyllisiä, että lapsi joutuu psykiatrian tai lastensuojelun asiakkaaksi huonosti hoidetun eron vuoksi.

Syyllisyys ja ankaruus

Perheterapiassa voidaan eron jälkeen voidaan havaita kaksi ilmiötä: syyllisyys ja ankaruus.

Vanhemmat saattavat kokea erosta syyllisyyttä ja yrittää hyvittää sitä lapselle. Sitä tehdessään he saattavat valita epäjohdonmukaisen kasvatuslinjan.

Syyllisyyttä tuntevat vanhemmat saattavat sallia asioita epäjohdonmukaisesti ja tilanteesta syntyy helposti kilpailu, jossa kumpikin vanhempi haluaa saavuttaa lapsen hyväksynnän. Lapselle tilanne on epäjohdonmukainen.

Toinen vaihtoehto on ankaruus. Vanhempi, joka ei ole parisuhteeseensa tyytyväinen, unohtaa kannattelevat keinot ja suhtautuu lapseensa usein negatiivisemmin ja ankarammin.

Vanhemman mitätöiminen vaurioittaa lapsen kehitystä

Vaikeiden erojen taustalta on löytynyt vieraannuttamisilmiötä. Se tarkoittaa vanhemman suoria tai epäsuoria strategioita, joilla hän hankkii lapsen puolelleen ja etäännyttää toisen vanhemman lapsesta.

Yhdeksän kymmenestä vieraannutetusta vanhemmasta kärsii traumaperäisistä stressihäiriöistä. Kaksi kolmesta lapsesta puolestaan kärsii masennusoireista.

Voidaan siis todeta, että säännöllisen yhteyden puute vanhemman ja lapsen välillä voi sairastuttaa niin aikuisen kuin lapsen.

Pitkittyneissä erotilanteissa vieraannuttaminen voi ilmetä niin, että lapsen käsitys toisesta vanhemmasta on muuttunut täysin. Lapsi käyttää ulkoa oppimaansa kieltä, joka ei sovi hänen tapaansa puhua.

Vieraannuttaminen on kuitenkin ilmiönä vaikeasti todettavissa, ja siksi puhun terapiassa mieluummin mitätöinnistä. Nykytutkimuksen valossa tiedämme, miten herkkiä niin aikuiset kuin lapset ovat ympäristön vaikutuksille. Usein on kyse pienistä eleistä, ilmeistä ja viesteistä, jotka toistetaan säännöllisesti ja joilla voidaan mitätöidä toisen vanhemmuus. Lapsi poimii piiloviestit ja kuvittelee vastaavansa vanhemman tarvetta toimimalla hänen mitätöintinsä mukaisesti.

Toisen vanhemman mitätöimisestä on seurauksena ainoastaan se, että lapsi saa huonomman samaistumisen kohteen, mikä vaurioittaa hänen kehitystehtäviään. Mitätöidyllä äidillä tai isällä on suuri vaikutus lapsen persoonan kehitykseen.

Eron jälkeen joku on aina narsisti

Usein vaikeissa parisuhdetilanteissa riidellään erityisesti juhlapyhistä ja juhlapyhien aikaan. Miksi? Syy on yksinkertainen. Juhlapäivät tekevät konkreettiseksi sen, ettei perhe ole enää koossa yhdessä esimerkiksi joulua viettämässä. Toisen vanhemman asema vahvistuu ja toisen heikkenee.

Kyse on epävarmuudesta. Usein toinen vanhemmista antaa periksi, koska huomaa tämän olevan ainoa keino ratkaista konflikti. Yhteyden väheneminen kumpaan tahansa vanhempaan on kuitenkin lapselle haitallista.

Vaikka ero olisi kuinka rationaalinen tahansa, se muistuttaa meitä varhaisesta narsistisesta loukkauksesta, kirpaisevasta vastoinkäymisestä.

Eron jälkeen ihmisellä on taipumus käyttäytyä loukatun lailla. Silloin hän perustelee omia huonoja toimintatapojaan puolustusmekanismeilla, jotka ovat lähempänä viisivuotiaan kuin aikuisen tasoa.

Silloin käytössä on usein manipulatiivisia vuorovaikutusstrategioita.

Tyypillistä on, että eron jälkeen joku on aina narsisti. Tunnetaan myös piilonarsistin käsite, joka on julkinarsistin vastakohta. Piilonarsisti asettuu aina uhriksi. Uhritarinat koskettavat ympäristöä, ja narsisti vetää mukaan sukulaisia ja ystäviä, jotka tukevat puolesta ja vastaan -asetelmaa. Se, kuka hallitsee tarinaa, hallitsee usein eroprosessia.

Narsistisesta loukkauksesta voi kuitenkin toipua, kun yhteys tunteisiin löytyy.

Kiintymyksestä luovutaan vihan kautta

Parisuhteessa kumppanista tulee kiintymyshahmo, halusimme tai emme. Kiintymyksestä luopuminen tapahtuu usein vihan kautta. Tärkeäksi muodostuu silloin se, miten ja missä erotarinaa kerrotaan.

Pahimmassa tapauksessa yhteiskunnan palveluista tulee foorumeita, joissa ei tunnisteta eron ilmiöitä. Lainsäädännön puutteet vain yhden lähivanhemman mallissa saattavat aiheuttaa sen, että ilmiöt kääntyvät toisen eduksi.

Tunneyhteyden puuttuminen omaan itseen, suruprosessin jämähtäminen ja vihan integroimattomuus käynnistävät eroissa myrkyllisiä ilmiöitä, jotka vaikuttavat lapsiin. Normaali viha ja narsistinen loukkaus muuttuvat haitalliseksi vuorovaikutukseksi, ja tarinat voivat mitätöidä pahimmillaan koko suvun tai lähipiirin.

Kun uusperheen kahden ytimen osapuolilla on looginen kasvatuslinja, aikuisilla on yhteys omiin tunteisiinsa ja aikuiset kiinnittävät huomiota tapoihinsa ratkaista konflikteja sekä huolehtivat hyvästä vuorovaikutuksesta narsististen loukkauksen jälkeen, on mahdollista estää myrkyllistä eroa johtamasta siihen, että lapsen reaktioista tulee kroonisia ongelmia.

Ilmoittaudu Myrkylliset erot -koulutuspäivään

Jussi Sudenlehti
Psykoterapeutti, kirjailija, kouluttaja ja työnohjaaja

Nettiriippuvuuden verkkoa pitää purkaa monesta kulmasta

Käytännössä kaikkiin riippuvuuksiin liittyy samantyylinen neurobiologinen prosessi: joko toiminnalla tai kemiallisella aineella saadaan aikaan dopamiinipiikkejä. Tämän neurobiologisen prosessin jatkuttua riittävän pitkään seuraa toleranssin kehittyminen dopamiiniin ja riippuvuus pahenee. Riippuvuuden kohteella ei ole niinkään merkitystä, vaan toimintakaava on samantyylinen kaikissa riippuvuuksissa.

Muiden riippuvuuksien tavoin toiminnalliset riippuvuudet palvelevat monenlaisia tarpeita, olipa kyse sitten tarpeesta turvallisuudentunteeseen, seikkailuun, jännitykseen tai sosiaaliseen kanssakäymiseen. Nettiriippuvuus kuuluu toiminnallisten riippuvuuksien piiriin.

Nettiriippuvuuden erityislaatuisuus

Ajattelin itse aiemmin, että voiko varsinaista nettiriippuvuutta sellaisenaan ollakaan. Oletin, että ihmiset jäävät ennemmin riippuvaiseksi materiaalista, johon netin kautta pääsee käsiksi sen sijaan, että itse internet olisi syypää.

Ajatus tuntui samalta kuin että joku olisi koukussa kirjahyllyyn kirjojen sijaan!

Olen kuitenkin huomannut myös omassa käytöksessäni, miten helppoa nettiin on suorastaan unohtua tuntikausiksi. Satunnainen sähköpostin tarkistus saattaa venähtää useamman tunnin nettisurffailuksi, kun uutta kiinnostavaa ja klikattavaa sisältöä tulee jatkuvasti eteen.

Netti aina mukana

Kaiken lisäksi nykyään yhä useammat yhteiskunnan palvelutkin ovat siirtyneet nettiin, mikä vaikeuttaa sen karsimista kokonaan. Miten helppoa onkaan varata hammaslääkäriaika, tarkistaa bussivuorot ja tehdä ostoksia ilman jonottamista, mihin kellonaikaan vain!

Nettiriippuvuuden tunnistaminen on haastavaa, koska olemme muutenkin netissä jatkuvasti, esimerkiksi työn tai opiskelujen takia. Lisäksi riippuvuus voi jaottua omiin “alalajeihinsa”:

  • Videopeliriippuvuus
  • Nettipornoriippuvuus
  • Rahapeliriippuvuus

Kaikkia voi esiintyä yksinään, mutta netti on myös edesauttanut näiden riippuvuuksien ruokkimista.

Olen huomannut vastaanotollani, että monilla nuorilla aikuisilla, joilla on masennusta, ahdistusta ja jotka kertovat kokevansa seksuaalista haluttomuutta, on taustallaan myös hätkähdyttävän paljon netin käyttöä. Kattavaksi tarkastelemaani otosta ei voi toki sanoa, mutta se on jo herätellyt minua kysymään entistä kohdennetummin potilaideni netinkäytöstä.

Syy vai seuraus?

Sosiaalinen media ruokkii jatkuvasti netinkäyttöämme. Ystävyys- ja ihmissuhteiden hoito tapahtuu sovellusten välityksellä.

Voisiko olla niin, että internetin liikakäyttö selittäisi joidenkin potilaiden psyykkiset oireet paremmin kuin lapsuuden traumat, joita ei aina meinaa löytyä kaikilta tiheälläkään kammalla?

Nettikoukkuun jää helposti, puolivahingossa, joten tämän syy-seuraussuhteen selvittäminen olisi tärkeää. Tämä kuvio aiheuttaa ammattilaisillekin päänvaivaa, kun riippuvuudet kietoutuvat toisiinsa.

Ja jos ammattilaisille riippuvuuksien tunnistaminen on vaikeaa, on se sitä myös vanhemmille, huoltajille ja esimerkiksi kouluille.

Tarvitsemme uudenlaista ajattelua toiminnallisten riippuvuuksien ja etenkin netin käyttöön liittyvien riippuvuuksien tunnistamiseen ja hoitoon.


Lue lisää koulutuksestamme:

Videoauttaminen on varteenotettava väylä

Vietämme nykyään huomattavan osan ajastamme älylaitteiden, tietokoneiden ja muun elektroniikan parissa. Toisinaan se voi olla ongelma, mutta uusista sovelluksista ja laitteista voi olla myös konkreettista hyötyä asiakastyössä.

Videovälitteinen asiakastyö voi tuoda korvaamatonta apua esimerkiksi pitkien välimatkojen alueilla ja silloin, kun esimerkiksi kriisiapua tarvitaan heti, eikä siirtymiin ole aikaa tai mahdollisuutta.

Videovälitteisyys tuo psykologisen avun lähelle.

Jo yleisellä tasolla internet-välitteinen kognitiivinen käyttäytymisterapia on todettu toimivaksi ratkaisuksi (G. Andrews et al. 2018). Videovälitteisyys tuo ihmiset kasvokkain, vaikka he eivät samassa tilassa olekaan.

Uuden opettelua puolin ja toisin

Videoauttamista kriisityön kontekstissa kehittänyt psykoterapeutti Piia Nurhonen on pohtinut videovälitteiseen asiakastyöhön liittyviä ennakko-oletuksia. Nurhosen mukaan tavallinen ennakko-olettamus ammattilaisilla on, että vuorovaikutuksen laatu huononee videokohtaamisessa. Tutkimus ei kuitenkaan tätä tue, vaan videovälitteinen auttaminen näyttäisi olevan yhtä vaikuttavaa kuin perinteinenkin.

Videovälitteisellä asiakastyöllä on perinteiseen, henkilökohtaiseen tapaamiseen verrattuna oma erikoispiirteensä ja haasteensa.

  1. Sekä asiakkaalla että terapeutilla tulee olla tarpeellinen laitteisto.
  2. Netissä toimiessa tietoturva-asioihin täytyy perehtyä uudella tavalla. Esimerkiksi Skype-ohjelman tietoturva ei ole riittävä
  3. Yksityisyyden suojan täytyy säilyä, vaikka asiakas ei olekaan vastaanotolla.

Haasteista huolimatta videovälitteisellä asiakastyöllä on myös paljon etuja. Nurhonen nostaa esille etenkin tasavertaisuuden – videokohtaamisessa ollaan ei-kenenkään maaperällä. Asiakas on usein omassa kodissaan, mikä lisää turvallisuuden tunnetta. Videoyhteyden avulla voidaan tulkita hyvin myös nonverbaalisia viestejä. Nurhonen painottaakin, että “video on vain väylä perustyölle”.

Videoapu taipuu moneksi

Videovälitteinen asiakastyö voi soveltua esimerkiksi asiakkaille, jotka kokevat sosiaaliset tilanteet ahdistavina ja jotka eivät sen takia mielellään poistu kotoaan.

Myös eri tavoin liikuntarajoitteisille videovälitteisyys voi mahdollistaa pääsyn juuri tietylle terapeutille, joka muuten olisi tavoittamattomissa.

Kiireisiin aikatauluihin tai esimerkiksi vuorotyöläiselle se tuo kaivattua joustavuutta, kun tapaaminen voidaan sopia käytännössä ajasta ja paikasta riippumatta, tarvittaessa vaikka yli aikavyöhykkeiden.

Yhteys muodostuu myös ruudun läpi

Tärkeintä on, että asiakkaat itse ovat kokeneet tulleensa kohdatuiksi videon välityksellä yhtä hyvin verrattuna kasvokkain tapahtuvaan kohtaamiseen.

Videovälitteinen asiakastyö edellyttää usein molemminpuolista uuden opettelua. Se on kuitenkin todistettavasti toimivaa ja siinä on mahdollisuus luoda yhtä hyvä potilas- ja asiakassuhde kuin perinteisessä terapiassa.

Kuten elämässä yleensä, monesti kynnys uuden kokeilemiseen on korkea.

Nurhonen toteaa, että on luonnollista kokea epävarmuutta uuden äärellä. Työntekijöille onkin tärkeää tarjota riittävä perehdytys käytettävään tekniikkaan sekä koulutusta videoauttamisen erityispiirteistä.

Videovälitteinen asiakastyö tuo uudenlaista vapautta ja liikkumavaraa oman työn toteuttamiseen.

Muistisairauksia ei voi parantaa, mutta niitä voi hoitaa

Erilaiset muistisairaudet koskettavat yhä useamman arkea ja elämää, joko suoraan tai välillisesti läheisen sairastuessa. Terveydenhoitoalalla ja mielenterveystyössä tämä edellyttää jatkuvaa tietojen ja taitojen kehittämistä, kun muistisairauksien oireista ja taudinkuvasta saadaan jatkuvasti uutta tietoa.

Käytösoireet ovat yksi yhdistävä tekijä eri muistisairauksille. Jopa 90 prosentilla muistipotilaista esiintyy erilaisia käytösoireita, kuten masennusta, ahdistuneisuutta ja aistiharhoja. Ne heikentävät muistipotilaan elämänlaatua ja lisäävät palvelujen tarvetta, mistä johtuen ne ovatkin yleisin syy pitkäaikaishoidon aloittamiseen.

Käytösoireiden hoito on yksi osa kokonaisvaltaista muistipotilaan hoitoa.

Alan ammattilaiset työskentelevät oikeastaan kahdella rintamalla. Muistipotilas on pääosassa, mutta hänen lisäkseen hoitajat, psykologit, psykiatrit ja lääkärit ovat vuorovaikutuksessa myös muistisairaan omaisten kanssa.

On tärkeää muistaa, että muistipotilaan käytösoireet voivat sairauden edetessä muuttua. Kaikki käytösoireet eivät myöskään automaattisesti edellytä hoitotoimenpiteitä.

Silloin, kun oireet rasittavat muistipotilasta itseään tai heikentävät hänen omatoimisuuttaan, on hoito aiheellista.

Muistisairauksien käytösoireiden hoidossa on kaksi päävaihtoehtoa:
1. Lääkkeettömät keinot, jotka ovat ensisijaisia useimpien käytösoireiden hoidossa.
2. Lääkkeelliset keinot, jotka voivat olla tarpeellisia esimerkiksi muistisairauksiin liittyvien masennus- ja ahdistuneisuusoireiden lievittämisessä.

Lääkkeettömässä hoidossa keskeistä on arkijärkeen ja inhimilliseen kohtaamiseen perustuva kanssakäyminen muistipotilaan kanssa. Tututkin arkielämän toimet, kuten peseytyminen tai hoidolliset toimenpiteet voivat muistisairauden edetessä muuttua potilaasta pelottaviksi tapahtumiksi. On tärkeää, että hänen kokemustaan ei vähätellä tai patistella häntä muistamaan, miten jokin asia tapahtuu. Pelottava tilanne saattaa johtaa jopa aggressiiviseen käyttäytymiseen.

Lääkkeetön hoito on ensisijaisesti asianmukaista perustarpeista huolehtimista.

Lääkkeellinen hoito voi tulla kyseeseen, mikäli muistipotilaan oireisiin kuuluu masentuneisuutta, ahdistuneisuutta, levottomuus- eli agitaatio-oireita tai aistiharhoja ja harha-ajatuksia. Masennus- ja ahdistusoireita tavataan joissain muistisairauden vaiheissa noin puolella potilaista.

Levottomuusoireet, aistiharhat ja harha-ajatukset ovat rasittavia paitsi muistipotilaalle itselleen, myös hänen läheisilleen. Tietyt oireet voivat kuitenkin jäädä pois muistisairauden edetessä, joten lääkehoitoa ja lääkkeiden annostusta tulee seurata.

Käypä hoito -suositus muistisairaan käytösoireiden hoitoon on päivitetty vastikään. Tieto ei ole kuitenkaan saavuttanut vielä niin laajalti terveydenhoitoalan ammattilaisia kuin voisi olettaa.

Olen pohtinut tätä paljon: miten tieto muistisairauksien hoitosuosituksista saataisiin parhaiten perille?

Muistisairaudet voivat olla hoitohenkilökunnalle haastavia ja potilaan läheisille ja omaisille kuormittavia. Vaikka muistisairauksiin ei olekaan toistaiseksi parannuskeinoa, meillä on jo nyt olemassa erilaisia hyväksitodettuja hoitosuosituksia, joiden avulla muistipotilaan elämänlaatu voi pysyä hyvänä.

Hoitosuositukset antavat myös alan ammattilaisille tukea oman työn toteuttamiseen.

Koulutus ja kouluttautuminen ovat avainasemassa. On totta, että hoitoalalla ei aina ole tarpeeksi resursseja, mutta olemassa olevia täytyy myös kehittää vastaamaan jatkuvasti muuttuvia tarpeita.