jos ei tehdä hyvää, ei tehdä ollenkaan

Kouluttajan yllättävän kotimatkan yllättäviä mietteitä siitä, kuinka edesmennyt Anna Wigren on opettanut työnohjauksesta jotakin niin tärkeää, että koen suorastaan velvollisuudekseni jakaa sen opiskelijoilleni…

Kontemplaarisuus- ja paralleelisuusperiaate ovat kumpikin käsitteitä, joita moni kouluttaja tulee käyttäneeksi ikään kuin puhuisi ruisleivästä, vaikkei välttämättä kellään ole hajua, mitä käsitteillä tarkoitetaan… ÄLÄ OLETA MITÄÄN, KOSKAAN KENESTÄKÄÄN

Koen, että

kun työnohjaaja tapaa ohjattavaa, niin siinä on jotain samaa ja sopivasti erilaistakin, kuin siinä, kun hänen ohjattavansa tapaa asiakkaitaan, tai kun työnohjaaja tapaa omaa työnohjaajaansa, sekä jopa siinä kun työnohjattavan asiakas tapaa omia asiakkaitaan, suhteuteutettuna jopa siihen, kun työnohjaaja, joka alunperin tapaa tulevaa ohjattavaansa ajan jatkumon tulevaisuudessa, opiskelee työnohjausta kanssani tänään ja huomenna, ennen kuin ekaa kertaa on vielä tavannutkaan kyseisen asiakkaan, joka kuitenkin on alun perin meillä koko ajan se päähenkilö.

Ja käsitän, että

tuo se mahtoi mystiseltä kuulostaa, ja jopa antaa kirjoittajastaan, kuitenkin suhteellisen kokeneesta ja mene tiedä arvostetustakin (itseä kehumatta, suom. huom.) kouluttajasta jokseenkin oudon – ellei peräti vallan hullun – kuvan. (Jos jaksat loppuun, niin saattaa selvitä…)

Kokemukseni tänään Lucian päivän aattona wuonna 2022 aikaansai poikkeuksellisen huolellista kommunikointia – ei ainoastaan – koulutuspäivän sisällä, vaan myös läpi koulutusyhteisömme, poikkeuksellisen huolellista kommunikointia kouluttajien kesken, ja myös läpi organisaation, asiakaspalvelusta hallintoon ja laskutusta myöten. Parhaimmillaan näin työnohjaus toimii ja vaikuttaa, ei vain niihin, jotka sattuu työnohjauksessa sillä hetkellä olemaan läsnä, vaan kaikkiin, läpi organisaatioiden, vaikuttaen aina jopa päähenkilöihin ja heidän verkostoihin, eli “loppuasiakkaisiin” asti… jollain tasoilla. Edellyttäen, että mahdollistunut työnohjaustarjouma oli riittävä vaikuttavuudeltaan useammalla mittarilla arvioituna. Työnohjaus todellakin silloin vaikuttaa työnohjattavien asiakkaisiin, jotka kuitenkaan harmilloisesti ovat paikalla työnohjaustilanteissa aniharvoin, jostain syystä kokemukseni mukaan vain ja ainoastaan ns. suorissa työnohjauksissa.

Ja vaikka tämän puolesta liputan, huomaan nyt, ettei minullakaan ole tästä teemasta minkäänlaista mallinnettavissa olevaa myyntipuhetta. Hissipuheesta nyt puhumattakaan Minun puolesta saisivat tulla ohjattavien asiakkaat ja osallistua useamminkin, nyt oivalsin, miksei jopa työnohjauskoulutuksiin. Miksi ihmeessä ei?

Post Covid-19 “uuteen normaaliin palaamista” harjoitellessamme, minut yllätti, että ryhmästä, jonka lähipäivät olivat tänään ja huomenna “pakollisista” oli paikalla tänään vain 3/4. 1/4 osallistui videovälitteisesti.

Se on minulle sinällään ok, mutta valitettavasti se ei ole sitä Story:lle, joka edellyttää muuta. Story:n kelpoisuus tulee työnohjaajalle vain, jos hän käy sellaisen koulutuksen, joka heidän kriteerit täyttää. Meillä ne varmuudella täyttyy ja ylittyykin. Mutta… Kriteerit ovat täysin erilaiset, jos on aloittanut 1.6.2022 jälkeen opinnot, tai ennen sitä. Elämme muutosta nyt todeksi. 1.6.2022 jälkeen alottaneilla on mahdollista osallistua päivistämme enintään 1/3 etänä, josta enin osa on jo määritelty ennalta. Käytännössä 1.6.2022 aloittaneen opiskelijan on mahdollista valita 2 päivää, joihin osallistua etänä omalla valinnalla, minkä jälkeen Storykelpoisuus ei olekaan itsestäänselvyys ilman lääkärintodistuksia yms. Itse en kelpoisuuksista ole luonteeni vuoksi jaksanut koskaan olla riittävän utelias ja innostunut. Mutta eivät näemmä ole kaikki opiskelijanikaan, joiden voisi luulla olevankin.

Mutta tosiaan, tänään enemmän yllätti se, että ne ryhmät jotka ovat toivoneet f2f kontaktia ollessaan pakosta aluksi koronan takia videovälitteisyyden vankina, ja juurikin ryhmät, joille olemme f2f kokoontumisia yrittäneet joka käänteessä tarjota, kun se vain mahdollista on ollut, niin näistä ryhmistä paikalle tuli tänään tasan tarkkaan yksi henkilö 24:stä mahdollisesta. 23 “valitsi” niin muodoin olla tulematta paikalle. Näin karrikoiden.

Mitenkä meillä?

En ole irti realiteeteista ja ymmärrän, että kaikkeen ei voi kumminkaan vaikuttaa, eikä elämää varsinkaan hallita… Yllätyksiä tulee.

Kotimatkallani, mieleeni tulvahti voimallisesti tosiaan Anna Wigrenin opetus, ja kiitollisuus siitä, sillä hänen opetuksensa mukaan toimin yhä tänäkin päivänä, vaikka jokseenkin “eri alalla” täysin. Kuitenkin haluan ja jopa vaadin, ettå johtamassani organisaatiossa joka ikinen noudattaa Anna Wigrenin periaatteita, olipa meillä sitten töissä, opiskelijana, tai yhteistyökumppanina tai tekemisissä miten tahansa. Anna Wigrenin omalla äänellään voi opetuksen kuulla oheisesta linkistä:

https://www.yrjowigren.fi/historia/

Tällaista asiakkaisiin reagoimista työnohjaajana, mitä laadukkasta työnohjausta, voi tehdä vain jaksamisensa rajoissa. Realismia on, ettei kenenkään jaksaminen ole koko ajan vakio, joten on aina tärkeää tunnustella omaa jaksamista työnohjaajana… ja olla aina ensin uskollinen itselleen, sitten vasta asiakkailleen.

Mitä opin itse tänään, ja mistä olen kiitollinen?

Ensinnäkin, minulla oli jo lähtiessäni su 11.12.2022 kotoa Helsinkiin kouluttamaan 12.-13.12.2022 koulutuksen osalta väärät esitiedot.

Valmistautuminen. Toimi itse, kuten opetat.

Työnohjaajan (ja varsinkin työnohjaajia kouluttavan) tärkeimpiä tehtäviä on tulla paikalle riittävän ajoissa ja riittävän levänneenä, eikä milloinkaan hengästyneenä niin, että joutuu ylimääräisiä huohottamaan, eikä milloinkaan työnohjauksen tilaavan tahon, eli maksajan ajalla…

kävi niin, että lähdin Helsinkiin hiukan psyykkisesti “liian puolikuntoisena” kouluttamaan, en niin että olisin edes varsinaisesti itse sairas, vaan ihan vain niin, että koska olen koko viime viikon pitänyt kotisairaalaa muille perheenjäsenille kotona, olin toki nyt arvioiden aivan liian rasittunut ollakseni jo eilen ennen lähtöä parhaimmillani… Eli ei riitä, että on varsinaisella keikalla iskussa, vaan tarvii olla jo keikkamatkalle lähtiessään riittävän levännyt, koska työnohjauspalaveri alkaa paljon aikaisemmin kuin silloin, kuin se varsinaisesti alkaa, ja kuten nyt huomaamme, se samassa suhteessa päättyy myös sitä myöhemmin, kuin se varsinaisesti päättyy, ellei näihin perusasioihin ole satsattu riittävästi. Mutta siis… siksi käytin tänään maskia etten vahingossakaan tartuta ketään, koska meillä kotona kaikki muut ovat vuorollaan viime viikon ajan sairastelleet (ei koronaa kuitenkaan mutta mitä lie muuta virusflunssaa kuumejaksoineen kaikkineen, ja vasta huomenna ovat kaikki kotona menossa töihinsä ja kouluihinsa normaalisti…)

ÄLÄ ALIARVIOI MITÄÄN… VARSINKAAN MITÄÄN NONVERBAALISTA…. MASKILLA ON MERKITYS, SITÄ VOI PYRKIÄ MINIMOIMAAN SILLÄ ETTÄ SIITÄ HETKI PUHUTAAN, NYT EN TEHNYT NIIN…. Tämän tunnustan avoimesti, koska näin minulle kävi ja uskon, että koko universumi,.mutta aluksi päähenkilöt tarinassani tulevat tästä hyötymään, vaikkeivät kaikki vielä ehkä olekaan kykeneviä asiaa ymmärtämään. Matka tylnohjaajaksi on prosessi, jossa tämän ymmärtäminen voi parhaimmillaan olla tunnistettava helmihetki, jota ei unohda koskaan.

Tässä kohtaa muistutan tämän blogin alkuperäisitä tavoitteestani (yllättävällä kotimatkalla, joka yllätti ajankohdallaan ja aikataulullaan, kelillä, myöhästymisillään, ja oikeastaan kaikella mikä yllättää vain voi), sillä kirjoitukseni päämäärä alun pitäen oli ja on edelleen muistuttaa itseäni ja lukijoitani, eli teitä, siitä, kuinka niinkin eri alalta tuleva asiantuntija, kuin Anna Wigren, voi aidosti tuoda tähänkin hetkeen ja todellisuuteen, alalle ja tilanteeseen, joka tuskin hänellä oli koskaan ydinkohderyhmänään saati edes mielessään millään muotoa, silti jotakin sellaista, jolla on painoarvoa kenties tänään ja tässä, verrattain paljon enemmän, kuin alun alkaen 100 vuotta sitten, hänen silloiselle kohderyhmälleen sanottuna. Vaikka hyvin se oli sanottu silloinkin, ehdottomasti. Ja jotain samaa koin tänään, kun vahtimestari tuli tänään heittämään pihalle minut salista ehtiäkseen valmistamaan salin huomista varten työaikansa puitteissa. On hienoa, kun näkee tällaista rehtiä ja oikeutettua työnsä ja samalla myös oman vapaa-aikansa arvostamista.

Anna Wigren:

Vuonna 1917 perustettu Yrjö Wigren Oy on Suomen vanhin jatkuvasti toiminnassa ollut lihanjalostusyritys. Wigrenin perhe omisti yrityksen kahdessa sukupolvessa vuosina 1917-1987. Salosen perheen omistuksessa yritys toimi vuoteen 2011. Nykyisen omistajan Inter­avanti Oyj:n aikana toimintaa ja tiloja on kehitetty vastaamaan tämän päivän vaatimuksiin. Toiminnassa pätee yhä perustajan Yrjö Wigrenin puolison Annan ohje: ”Jos ei tehdä hyvää – ei sitten tehdä ollenkaan!”

Yrjö Wigren Oy 100 vuotta – itsenäisen Suomen ikäinen.

Kuuntele Wigren 1917 radiomainos täällä

Tämän mukaan yritämme kouluttaa ja itsekin elää, ja tämän viisauden haluaisin osata välittää, sillä on tässä vain moniammatillisesti jotakin verrattain viisasta…