Väitöskirjan 3 keskeistä löydöstä
1. Terapiaprosessin alku on kriittinen
GERGOV aloittaa kenties keskeisimmästä löydöksestään.
”Tutkimuksessa kävi ilmi, että hoidosta oli enemmän hyötyä, jos sitä annettiin tiiviimmin. Meidän pitäisi tarjota psykoterapeuttista hoitoa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja mieluusti niin, että sitä olisi ainakin alkuun useampi kerta viikossa.”
Myös yleisen tutkimustiedon valossa tiedetään, että jos psykoterapeuttista hoitoa pystytään antamaan heti ongelmien alkuvaiheessa, useinkaan ei tarvita niin pitkää hoitojaksoa ja tulokset paranemisen osalta ovat parempia. Gergovin tutkimuksessa suurimmat vaikutukset oireiden vähenemisessä tapahtuivat jo puolen vuoden terapiajaksolla, mikä voisi oikein ajoitettuna riittää monen potilaan kohdalla.
”Jos hoitoa joutuu odottelemaan kauan, tilanne usein monimutkaistuu ja tarvitaan pidempiä hoitoja.”
2. Terapiasuhde ja ensivaikutelma asiakkaan näkökylmasta oleellinen
TOINEN asia, josta Gergovin tutkimustulosten perusteella puhutaan liian vähän, on psykoterapeutin ja hoidettavan nuoren välinen suhde. Mikäli suhde jää heikoksi, jää sellaiseksi usein hoidon lopputuloskin.
Gergovin tutkimukseen osallistuneet potilaat ja terapeutit täyttivät yhteistyösuhteen arviointilomakkeita, joista selvisi, mitä kumpikin osapuoli suhteesta ajatteli. Terapeutti ja nuori eivät nähneet toistensa vastauksia.
”Kiinnostavaa oli se, että usein terapeutin ja nuoren arviot suhteesta eivät olleet yhtenäisiä.”
Gergovin mukaan nykysysteemi painottaa usein ammattilaisten arviota terapian sujumisesta. Parempi ennuste hyville hoitotuloksille on kuitenkin nuoren potilaan oma arvio. Siksi Gergov kannustaisi käyttämään hoitojen seuraamisessa oiremittareiden lisäksi myös tämänkaltaisia ulkoisia mittareita, joista terapiassa olisi hyvä keskustella.
TUTKIMUKSESTA kävi myös ilmi, että terapeutin ja nuoren välinen suhde oli paljolti kiinni ensivaikutelmasta. Jos yhteistyö alkoi hyvin, suhde pysyi hyvänä. Jos terapian alussa oli vaikeuksia, vaikeudet saattoivat pysyä mukana läpi terapiajakson.
“Erityisesti nuorille voi olla hyvin hankala ottaa terapiassa puheeksi, että yhteistyössä olisi jotakin viilattavaa. Siksi olisi tärkeää kuulla ja aktiivisesti kysyä myös nuorten mietteitä hoidon toimivuudesta.”
Tärkeää on myös se, että terapeutti ja nuori asettavat yhteiset tavoitteet, jotka molemmat allekirjoittavat. Melko yleistä on esimerkiksi se, että terapeutti pyrkii selvittämään pahan olon syitä, kun nuori tavoittelee vain nopeaa pahasta olosta irtipääsyä.
3. Nuoren oma rooli terapiaprossessissa tulee tehdä alusta pitäen selväksi
KOLMANTENA päätuloksenaan Gergov nostaa esiin nuoren omat odotukset siitä, mikä on hänen oma roolinsa psykoterapiassa.
Gergovin mukaan toisinaan käy niin, että nuori odottaa terapeutilta jonkinlaista taikatemppua, joka saisi mielen kirkastumaan. Niin se ei mene.
”Jos nuori ajattelee, että paranemisesta on vastuussa terapeutti tai jokin muu ulkoinen tekijä, on todennäköisempää, ettei hän hyödy hoidosta tai keskeyttää sen. Nuoren on sisäistettävä, että hän on itse se aktiivinen toimija, jonka on tehtävä duunia. Terapeutti on vain auttamassa nuorta tilanteen ratkaisemisessa”, Gergov selvittää.
”Terapeutti ei voi vain kaataa hoitoa nuoren päälle.”
Gergovin mielestä lääke tähän harhaan on nuoren ”ennakkomotivointi”. Hoitoon ohjaavan tahon on käytettävä aikaa ja vaivaa siihen, että nuori ymmärtää oman roolinsa psykoterapiassa.
”On itse asiassa melko yleistä ajatella niin, että mielenterveyshoidon voi ikään kuin ulkoistaa jollekin muulle. Sitten voi helposti tulla pettymys, ettei hoito toimikaan, vaikkei itse ole ollut vielä valmis työskentelemään muutoksen eteen.”
PERUSTEELLISEN tutkimustyön, koulutuksen ja käytännön kokemuksen perusteella Gergovia on turvallista nimittää nuorten mielenterveysongelmien asiantuntijaksi. Jos kuvitellaan niinkin spekulatiivinen tilanne, että hän saisi hetkellisesti diktaattorin valtaoikeudet, miten hän kehittäisi paljon parjattua järjestelmää?
Gergovin mukaan ensinnäkin ennaltaehkäisevää työtä ja nuorten matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita pitäisi vahvistaa. Kuten sanottua, ongelmat ovat usein yksinkertaisempia, jos niiden kimppuun päästään heti alkuvaiheessa.
”Monen nuoren kokemus on tällä hetkellä se, että mielenterveyspalveluiden piiriin on vaikea päästä. Se on ihan oikea kokemus ja nostaa kynnystä entisestään.”
Lisäksi Gergovin mukaan tulisi miettiä, onko nuorten lievemmille mielenterveysongelmille saatavilla tällä hetkellä riittävästi hoitoa.
”Meiltä puuttuu taso oppilashuollon ja erikoissairaanhoidon välistä. Erikoissairaanhoito on jo ’järeää psykiatriaa’. Myös aikuiset tarvitsisivat apua elämän kriisikohtiin, vaikkapa ihmissuhdeongelmiin, jo ennen kuin niistä kehittyy mielenterveyden häiriöitä, ja häiriöitä pitäisi päästä hoitamaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.”
Lopuksi Gergov sanoo, miksi nuorten mielenterveystyössä ollaan usein liian myöhässä.
”Perustason resursseja pitäisi olla yksinkertaisesti enemmän. Jostain syystä mielenterveystyö ja ennaltaehkäisy jäävät aina jalkoihin, kun terveydenhuollon rahavirtoja jaetaan, vaikka kaikki ovat paperilla samaa mieltä siitä, että niihin tulisi panostaa.”
Onnittelut Vera Gergoville erinomaisesta työstä!