fbpx

Asiakastyöhön palaaminen

Asiakastyöhön palaamisen ihanuus ja siihen palamisen kurjuus

Törmäsin psykoterapeuttien FB palstalla vertauskuvalliseen huokaukseen ja kysmykseen eräässä viestissä, jossa kollega kyseli onko kellään muulla samanlaisia tuntemuksia kuin hänellä, ettei oikein millään nyt huvittaisi palata töihin. 

Tämä viesti jäi alitajuntaani useammaksi päiväksi ja putkahti sieltä ulos viime yön unessa. Unessa meitä oli muutaman psykoterapeutin porukka, työnohjausryhmä selkeästi. Vietimme jonkunsortin intensiivi leiriä ja jostain syystä tapahtumapaikkana oli EU:n ministerineuvoston tilat. Osan ajasta kokoonnuimme työnohjausryhmän kanssa pienryhmätiloissa, mutta osan ajasta jouduimme istumaan ministerineuvoston suuressa salissa, jolloin jouduimme sivusta seuraamaan tylsää näytelmää, eli ministerineuvoston kokousta, vaikkei olisi millään viitsinyt. Tästä syystä työnohjausrupeamat omalla porukalla olivat sangen odotettuja.

Viime yönä vietetty viikko EU:n ministerineuvostossa palautti ovelasti mieleeni muutaman peruskysymyksen, johon on hyvä itse kunkin asiakastyötä tekevän ammattilaisen silloin tällöin palata – varsinkin, jos töihin palaaminen asiakastyön rajapintaan tuntuu normaalia haasteellisemmalta:

1. Laittakaa happinaamari aina ensin omille kasvoillenne ja auttakaa muita vasta sen jälkeen. Kuinka helppoa onkin langeta siihen asiakastyön imun loveen, jossa unohdamme itse huolehtia omasta jaksamisesta.
  1. Saanko työssäni ja muutoinkin elämässä toimia uskollisena omille arvoilleni? Saatamme milloin milläkin verukkeella (erityisesti jos olemme väsyneitä) näennäisesti päästääksemme helpommalla joustaa itsellemme tärkeistä asioista, jopa omista arvoistamme huomataksemme hetken päästä olevamme sangen tyytymättömiä.
  1. Vietänkö aikaani pääsääntöisesti sellaisten ihmisten parissa, joista tykkään? Koska asiakastyön ihmissuhteemme ovat luonteeltaan enimmäkseen sellaisia, että me ammattilaisina olemme niissä voittopuolisesti antavana osapuolena, on erityisen tärkeää, että vapaa-ajan ihmissuhteemme olisivat myös sellaisia, jossa me olemme yhtä lailla saavana osapuolena. Mutta asiakastyötäkin on paljon mukavampi tehdä, kun saa tavata sellaisia asiakkaita, joista pääsääntöisesti tykkää. Ja ammattiauttajan eräs tärkein tehtävä onkin päästä asiakkaan kanssa sellaiseen suhteeseen, jossa vallitsee riittävä tykkäämisen tila. Tämän on vertaileva psykoterapiatutkimus meille opettanut, että ilman tätä elementtiä ei voi oikein olla vaikuttavaa terapiaakaan. Psykoterapia on ammatillisista mutta silti hyvin todellista toisesta ihmisestä tykkäämistä. Ja jos jonkun ihmisen kanssa tuntuu siltä, ettei hänestä vielä ole oppinut tykkäämään, johtuu se taas useimmiten siitä, ettei ole päässyt tutustumaan siihen ihmiseen, joka kurkistaa siellä silmien takana. Kun saa yhteyden toisen sisäiseen lapseen ja pääsee tutustumaan häneen, hankala hänestä on olla tykkäämättä.
  1. Ovatko etäisyys ja läheisyys sopivassa balanssissa ja osaanko liikkua riittävän ketterästi tällä akselilla? Tämä on eritoten parisuhteiden mutta myös muiden ihmissuhteiden kestävyyden kulmakivi, kyky liikkua etäisyyden ja läheisyyden akselilla niin, että osaa olla samalla kyllin lähellä ja riittävän etäällä. Hyvin usein asiakkaamme tarvitsevat tässä tukea oman elämänsä ihmissuhteissa.
  1. Asiakasmäärä ja työn rytmi tulee optimoida itselle sopivaksi. Se mikä on kellekin sopiva asiakasmäärä ja työtahti jonkin verran vaihtelee. Silti psykologiliiton jostain suosituksesta muistan lukeneeni, että päätoimisen vastaanottotyötä tekevän psykologin työajasta asiakasvastaanottotyön tuntimäärä tulisi rajata enintään 18 tuntiin viikossa. Vaikka kalenteriinsa saisikin helposti mahtumaan asiakkaita yli tuplasti tuon, voi nopeasti huomata, että sydämessä ei välttämättä olekaan tilaa samassa suhteessa. Eettistä on huolehtia siitä, että samaan aikaan on itsellään vain sen verran asiakkaita, mitä kohtuudella jaksaa sydämessään heidän vaatimansa hoidon ajan kantaa. Itselleni oli tärkeää myös se, ettei minulla ollut samaan aikaa määräänsä enempää tietyn tyyppisiä prosesseja. Jollekin voi erikoistuminen sopia, mutta itselleni olisi vaikea kuvitella työskenteleväni esim. depressiohoitajana.  
  1. Muista käydä vessassa aina kun voit, niin on helpompi kohdata kukin potilas siellä, missä hän sattuu kulloinkin olemaan. Kyllähän asiakastyössä pääsee useimmiten sellaiseen flow-tilaan, jossa työn imu meinaa viedä ja ajoittain viekin mukanansa. Ajan kulumista ei välttämättä aina huomaa ja tämän kertautuessa, voi käydä niin, että on mennyt lähes kokonainen työpäivä niin, ettei ole kunnon taukoa mukamas ehtinyt pitää ja vessatarpeemmekin olemme onnistuneet psyykkaamaan taka-alalle. Viimeistään päivän viimeisten asiakkaiden tarinaan keskittyminen kärsii, eikä välttämättä ole helppo edes kunnolla kohdata jos itsellä on kupla otsassa. Eikä meillä saa milloinkaan niin kiire olla, että tinkisimme näistä perustarpeista.  
  1. Uskaltavatko asiakkaat olla oma itsensä, ja olenko sitä itse? Ammatillisuus on mielestäni hyvin tärkeä ja keskeinen asia. Silti korvaani särähtää, kun jotkut puhuvat ammattiroolista tai terapeuttiroolista, sillä oma itse on kuitenkin ammatillisessa vaikuttavassa toiminnassa keskeinen työkalu. Ei edes abstinenssi edellytä muuta kuin olemaan oma itsemme. Jos emme itse ole rehellisesti oma itsemme, kuinka ihmeessä asiakkaamme siihen kykenisivät.
  1. Syntyykö välillemme tila, johon asiakkaat voivat varauksetta tuoda turvallisesti juurikin ne oikeat ja usein vaikeimmat, kipeimmät, synkimmät ja salaisimmat kysymyksensä terapiaan? Osaammeko ammattilaisina antaa kullekin asiakkaalle hänen tarvitsema turvallinen tila, ja muistammeko aika ajoin kysyä asiakkaaltakin, miten hän tämän asian kokee. Itse olen huomannut, että hoidoissa, joissa asiakas ei vielä koe riittävää turvallisuutta ja tilaa, voi “oireena” olla vaikeus päästä flow-tilaan, tietynlainen tahmeus, jopa pitkäveteisyys. Silloin on saattanut käydä niin, että viime yön unen tavoin olemme joutuneet “sivusta seuraajiksi EU:n ministerineuvoston kokoukseen”. Tällöin ihmiset ovat vain käyvinään terapiassa jossa mekin olemme vain antavinamme heille hoitoa. Tämäkään ei olisi ongelma, jos me jokaisesta tapaamisesta, joka tähän menee, olisimme vain laskuttavinamme, jolloin asiakkaatkin voisivat olla vain maksavinaan. Sillä tällaisten tapaamisten pulma on siinä, että usein sekä terapeutti että asiakas syvällä sisimmässään tietävät kyllä, että tällaisten näennäis tapaamisten hötyfunktio on vähän niin ja näin.  

Parhaimmillaan psykoterapeuttina toimiminen on hyvin antoisaa. Parhaimmillaan voi lomasta virkistyneenä huomata oikein odottavansa, että pääsee taas tapaamaan asiakkaitaan, kollegoitaan ja tuttua lounaskahvilan myyjää. Terapia on parhaimmillaan suuri lahja, niin asiakkaalle kuin terapeutille. Siinä pääsee kokemaan sellaista, joka rakentaa aivan ainutlaatuisella tavalla ihmisenä pitäen samalla nöyränä ja hyvin kiitollisena. Jottei joutuisi suotta ennen aikojaan luopumaan sellaisesta, joka on itselle tärkeää, tulee muistaa vaatia itselle erinomaista työnohjausta. Eikä yhtään hassumpaa ole käydä läpi riittävän usein yllä esitettyä tai sen kaltaista check listaa.   

Antoisaa syksyä kaikille! 

Raul Soisalo

kouluttajapsykoterapeutti VET

kliininen yksilöpsykoterapeutti, pari- ja perheterapeutti

Lukeminen kannattaa aina ja tässä siihen mainio työkalu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: