fbpx

Hoitajat ovat nykyään äärirajoilla sairaalassa

Siihen nähden, on hämmentävää miten laadukkaaseen hoitoon vielä näissäkin oloissa hoitajat venyvät. On inhimillisesti katsottuna väärin ottaa eettisesti parhaansa, olosuhteista huolimatta parhaaseen pyrkivien asiantuntijoiden selkänahasta. Vaikuttaa siltä, että nyt suorastaan hyväksikäytetään sitä, että porukka venyy potilaidensa vuoksi äärimmilleen ja jopa sen yli. Johonkin on vedettävä raja. Mutta miten kehottaa ketään toimimaan huonommin kuin mihin ammattietiikka antaa myöten. Ja tätä ilmiötä käyttävät useat työnantajat häikäilemättömästi hyväkseen, näkemättä sitä, mihin se vääjäämättä johtaa. Nyt on tärkeää kuunnella tarkkaan asiantuntijoiden ilmeistä hatähuutoa, jota ei ole ollut helppo päästää ilmoille, jota ei ole tehty omien intressien turvaamiseksi, vaan, joka on tehty vain ja ainoastaan ammattieettisesti perustellusti, ensisijaisesti potilaiden edun nimissä. Ellei asiantuntijoita nyt kuunnella tarkkaan, tulee todistetuksi ettei potilaistakaan silloin piitata. Työnantaja joka väittää välittävänsä asiakkaistaan, mutta viis veisaa asiakkaista huolehtivista työntekijöistään, näkemykseni mukaan hurskastelee ja joko tiedostaen tai tiedostamattaan valehtelee. Kiitollisena osaa ottaen, raul.soisalo@psyk.pro

Mielipide: Hoitajat ovat nykyään äärirajoilla sairaalassa, Siun soten toiminta heikentää potilasturvallisuutta

%d bloggers like this: