Suru ja sureminen on osa ihmisen elämää. Kasvuun liittyy kriisejä aina lapsuudesta aikuisuuteen ja ne ovat keskeinen osa ihmisen elämää. Kriisin ja surun kohdatessa on empaattisella vasteella tärkeä merkitys, ettei normaali suruporosessi muutu masennukseksi.

Mitä paremmin ja nopeammin voimme reagoida surevan lapsen tai nuoren tilanteeseen tulee reaktiosta ymmärrettävä, eikä se muodostu psyykkiseksi pulmaksi. Itsemurha ja läheisen kuolema koskettaa usein perheen lisäksi koulua ja päivähoitoa, mitä keinoja on tuottaa selviytymistä näissä tilanteissa. Surevan pitää mennä eteenpäin, vaikka toivoa ei näy.