Kun kipeää ei osaa sanoittaa: suhdekeskeinen työ lastensuojelussa


Jussi Sudenlehden teos ”Tulevaisuuden lastensuojelu” julkaistaan samaa nimeä kantavassa seminaarissa.

Kun kipeää ei osaa sanoittaa: suhdekeskeinen työ lastensuojelussa

Jokainen ihminen kaipaa toisen ihmisen läheisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja toisten hyväksyntää. Ryhmän ulkopuolelle jääminen voi olla äärimmäisen kipeä kokemus.

Yksin oleminen on tutkimusten mukaan jopa suurempi terveysriski kuin ylipaino (juttu Science Alertissa). Se on yksi suomalaisten elämänlaatua eniten heikentävistä tekijöistä (YTHS:n uutinen).

Suurinta vahinkoa syntyy mielen sisällä, sillä yksinäisyys saa ihmisen kääntymään itse itseään vastaan.

Sosiaalisten suhteiden puuttuessa syntyy ajatuksia siitä, että minä en kelpaa.

Olen vääränlainen. Yksinäisyyteni on omaa syytäni.

Ihmissuhteet ovat ensisijaisen tärkeitä, jotta itseä vastaan olevia ajatuksia voidaan ehkäistä ja syntyneitä ajatuskierteitä muuttaa. Suhteiden avulla on mahdollista korjata mielen vaurioita ja elämän haitallisia suuntia. Se pätee kaiken ikäisiin ihmisiin. Siitä huolimatta lastensuojelussa suhteiden merkityksestä puhutaan aivan liian vähän.

Lastensuojelussa suhdekeskeisen työn hoitavia mekanismeja ei tunneta riittävän hyvin. Suhdekeskeisyys on suomalaisessa lastensuojelussa vielä uusi termi ja monille tuntematon.

Suhde toiseen ihmiseen korjaa henkisiä vaurioita

Yhä useammin kyllä törmää lastensuojelun työntekijöihin, jotka ovat taitavia asettumaan suhteeseen, jollaista lapsi toivoo ja tarvitsee. Toiminta on kuitenkin usein umpimähkäistä, sillä suhdekeskeisen työn periaatteet eivät ole työntekijöille tuttuja.

Usein päädytään kysymykseen: ”Mitä ihmettä tapahtui?” Tulee hetki, jolloin tapa, jolla on aina toimittu, ei enää toimikaan, ja silloin auttaja on umpikujassa. Näin käy usein silloin, kun trauman vaikutus lapseen näkyy persoonan kehityksen tai käytöksen pulmana.

Mitä saataisiinkaan aikaan, jos suhdekeskeistä työtä osattaisiin käyttää järjestelmällisesti!

Suhteet ovat ratkaiseva tekijä hoidon onnistumisessa. Sekä ihmissuhteen että hoitosuhteen ytimessä on nähdyksi ja kuulluksi tuleminen. Kun ihminen on henkisesti hajalla, hän hakee auttajastaan niitä asioita, joita itsellä ei ole: tietoa, kokemusta, kykyä rauhoittaa itseään ja nähdä maailma positiivisena sekä sanoja niille kokemuksille, joita hän itse ei ymmärrä.

Suhteiden avulla on mahdollista korjata vaurioita, joita lapselle on syntynyt hänen elämänsä alkutaipaleella. Auttajan on olennaista ymmärtää, mitä kohtia hän voi korjata ja millä keinoilla korjaaminen onnistuu. Mistä lapsi on jäänyt vaille ja miten suhteen avulla voidaan korjata noita puutteita?

Suhdekeskeisen työn tekijät

Vaikka suhde ja sen merkitys ovat ikiaikaisia asioita, kovinkaan pitkään ei vielä ole pystytty nimeämään suhteen hoitavia tekijöitä. Näyttää kuitenkin siltä, että juuri suhteeseen perustuvia hoitavia tekijöitä on löydettävissä. Tässä niistä muutamia.

Mentalisaatio on kykyä pohtia omia ja toisen ihmisen näkökulmia ja tunteita. Kaikki suhteessa tapahtuva hoitaminen perustuu mentalisaatiokyvyn kehittymiselle. Reflektoimme lapselle omia tunteitamme ja ajatuksiamme.

Pyrimme ymmärtämään lapsen vaikeaakin käytöstä perinpohjaisesti ja tarjoamaan selityksiä sille, miksi lapsi toimii tietyllä tavalla. Lapsen käytöksen taustalla on halu ymmärtää omaa toimintaa. On tärkeää muistaa, että kaikki häiritsevä käytös ei ole häiriötä, vaan joskus se on keino ilmaista sitä kipeää, jolle lapsi ei vielä löydä sanoja.

Intersubjektiivisuus on kykyä ymmärtää ja jakaa toisen ihmisen kanssa oman mielen kokemuksia ja sisältöjä. Se on tunteiden, havaintojen ja ajatusten jakamista vuorovaikutuksessa keskustellen ja yhdessä toimien.

Näemme lapsen oireilun puuttuvina malleina tai kehnona opittuna selviytymisstrategiana. Lapsi tekee vääriä tulkintoja sosiaalisista tilanteista, koska hän ei ole oppinut muunlaisia tulkintoja. Uusien käyttäytymismallien ja tulkintojen oppimiseen tarvitaan vastavuoroisuutta auttajan kanssa. Opetamme lasta organisoimaan, käsittelemään ja kielellistämään kokemuksiaan.

Dialogisuus on vastavuoroisuuden herättelyä lapsessa. Esimerkiksi masentuneiden rakenteiden tilalle voidaan synnyttää uutta puhetta, jossa masennusta tarkastellaan jonain muuna kuin rajoittavana ja ahdistavana kokemuksena.

Auttaja ei ole täydellisiä vastauksia antava robotti. Parempia tuloksia saamme aikaan, kun olemme aidosti kiinnostuneita lapsesta, innostumme, iloitsemme ja pyydämme tarvittaessa anteeksi.

Jussi Sudenlehti
Psykoterapeutti, tietokirjailija ja kouluttaja
Jussi Sudenlehden teos ”Tulevaisuuden lastensuojelu” julkaistaan samaa nimeä kantavassa seminaaripäivässä. Tilaa kirja kauttamme ja osallistu seminaariin.