Muistisairaan haitallisten käytösoireiden hoito


Paikka ja aika:

Helsinki 9.2.2018 – HUOM! Ajankohta muuttunut! Aiemmin 25.1.

Turku 8.2.2018

Tampere 21.2.2018

Oulu 22.2.2018

Ilmoittaudu tästä

Koulutuksen tavoite

Koulutuksessa opiskellaan psykologisia menetelmiä, joita voi soveltaa monenlaisissa haastavissa muistisairaan käyttäytymispulmien kohtaamisessa ja lääkkeettömässä hoitamisessa. Koulutuksessa esitellään myös uusimmat lääkehoidon käypähoitosuositukset käytöshäiriöiden hoitamiseksi osana potilaan kokonaisvaltaista hoitoa.

Kouluttaja

Vaativan erityistason psykoterapeutti, pari- ja perheterapeutti, psykoterapiakouluttaja ja –tutkija Raul Soisalo.

Hän on työuransa ensimmäiset viisi vuotta muistisairaiden parissa viettänyt kouluttajakliinikko, jonka elämäntehtävänä on muistisairaiden ja heidän omaistensa parhaan edistäminen, laadukkaan muistisairaanhoidon ilosanoman levittäminen, toivon ylläpito työyhteisöissä ja juuttuneiden niin sisäisten kuin ulkoistenkin monologien muuttaminen dialogeiksi. Kirjoittanut mm. kirjan Väkivallan preventio sosiaali- ja terveysaloilla.

Kenelle

Muistisairaiden parissa työskentelevät sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöt, vapaaehtoiset mutta myös muistisairaan omaiset ja muut aiheesta kiinnostuneet.

Osallistumismaksu

4 tunnin mittainen koulutus(sis. luentomateriaalin ja kahvin/teen)
Koulutuksen hinta 129€ + (alv 24%)

Peruutusehdot:
Peruutus on ilmoitettava viimeistään 14 päivää ennen koulutuksen alkua.
Koulutuspaikan voi myös luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa työskentelevälle henkilölle ilmoittamalla uuden
osallistujan nimen.

Ilmoittautuminen

Mikäli sopivia avoimia koulutuspäiviä ei ole tarjolla, voi koulutusta pyytää järjestettäväksi omalle paikkakunnalle joko avoimena yleisökoulutustilaisuutena tai tilauskoulutuksena:

Asiakaspalvelu
toimisto@psyk.fi, P. 010 2310 334

 

Ohjelma

  • Haastavan ihmisen – vai haastavan käytöksen – vai haastavan tilanteen käsittely ja hoito
  • Ihmisen normaalit psykologiset reaktiotavat ja limbinen järjestelmä – potilaan lukeminen.
  • Psykologisia vaikuttamiskeinoja – miten saada potilas yhteistyöhön toivotulla tavalla
  • Transferenssi – vastatransferenssi-ilmiön hyödyntäminen hoitotilanteissa
  • Strukturoidut arviointimenetelmät tiedonlähteenä ja vaikuttamisen välineenä
  • Tietoisuustaidot – kognitiivisrationaalinen ajattelu – omien impulssien autokontrollointi
  • Toimiviksi havaittuja terapeuttisia lähestymistapoja käytösoireisiin osana potilaan kokonaisvaltaista hoitoa
  • Käytösoireiden hoitolinja, uusimmat käypähoitosuositukset ja määräaikainen täydentävä lääkehoito