Post-traumaattinen stressi, keho ja luovuus


Duodecim-lehden artikkelissa Anssi Leikola, Jukka Mäkelä ja Marko Punkanen kirjoittava polivagaalisesta mallista. Samasta asiasta kirjoittaa myös traumoja useamman vuosikymmenen tutkinut Van de Kolk kirjassaan Jäljet kehossa.

Erityisesti Van der Kolk esittää, että meidän pitäisi huomioida muiden oireiden taustalla post-traumaattisen stressin ja traumojen merkitys. Jo pelkästään Suomessa traumatisoituu 100 000 ihmistä vuosittain. Noin 20-30% prosentille kehittyy traumaperäinen häiriö. Pakolaistaustaisilla maahanmuuttajilla nämä luvut ovat isommat.

Trauman seuraukset ja oireet ovat hankalia. Välttämiskäytös, ylivireys, painajaiset, jatkuva stressi, ylivalppaus, lamaantuminen ja mielialojen vaihtelut. Traumaperäisestä stressistä kärsivä ihminen voi menettää myös kykynsä lukea vuorovaikutusta. Ylivalpas tai lamaantunut selviytymistrategia saa aikaan ongelmia liittymisessä. Toinen ihminen voi tuntua uhkaavalta tai luonnollinen kiinnostus, mikä meillä on vauvasta asti toista ihmistä kohtaan, ei herää.

Takautumien ja valumien pois pitäminen mielestä voi saada aikaan päihdekäyttäytymistä, jolla yritetään säädellä vireyttä ja välttää muistikuvia. Myös monet viiltelijät tai kontrolloiva oireita selviytymisstrategiana käyttävät ovat kuvanneet sitä, miten näillä keinoilla pyritään hallitsemaan juuri traumakokemusta.

Yhteyden luomista ilman sanoja

Liian pitkään näitä pulmia on yritetty hoitaa puhumisen ja puheterapian keinoin, vaikka tiedetään, että kehollisilla ja luovilla terapiamuodoilla pystytään vapauttamaan stressiä ja lisäämään itsehavaintokykyä. Se mitä traumatilanteessaa tapahtuu, tapahtuu pitkälti automaattisilla tasoilla.

Polyvagaalinen malli vahvistaa ajatusta liittymisestä ihmisen luontaisena tarpeena. Liittymiseen ja yhteyteen liittyy valtavasti sellaisia tekijöitä ja välittäjäaineita, jotka helpottavat trauman kokenutta pulmissaan. Arkikielellä voisi kuvata, että yhteydestä saadut kicksit pilkkovat stressihormonia ja stressi pienenee. Tästä syystä yhteys on yksi keskeinen hoitomuoto traumatisoituneille asiakkaille. Yhteyden lisäksi polyvagaalinen teoria nostaa keskeiseksi tekijäksi turvallisuuden terapiassa. Turvallisuutta voi lisätä hyödyntämällä elekieltä ja puheen välissä tapahtuvia asioita vuorovaikutuksessa. Turvallisuuden lisääntyessä pyritään herättämään uteliaisuutta toisesta.

On hyvin mahdollista, että juuri luovissa ja kehoon perustuvissa terapioissa yhteys ja turvallisuus syntyy nopeasti hoitavaksi, sillä taiteen ja liikkeen parissa ollaan enemmän ”samalla viivalla”, mikä voi helpottaa yhteyden syntymistä.

Siinä vaiheessa kun vauvat näkevät ainoastaan kaksikymmentä senttiä eteenpäin, tulee viestit turvallisuudesta ja kokemuksista kehon kautta. Liike, äänet ja asennot alkavat luoda hahmottomaan todellisuuteen vähitellen raameja. Traumakokemukset ja -tapahtumat ovat ylitsevuotokokemuksia, jotka saavat autonomisen hermoston toimintaan. Taistele tai pakene näkyy ja tuntuu kehossa. Näin ollen keskeistä on myös hoitaa kehoa ja tarjota rauhoittavia viestejä aivoille kehon kautta.

Toinen hoidon taso on symbolinen taso. Jo vuosikymmeniä sitten Bruno Bettelheim kirjoitti siitä, miten vaikeat asiat pitää ulkoistaa ilman, että lapsi tulee liian tietoiseksi siitä. Tämä ajatus soveltuu traumateoriaan vieläkin.. Ikävaiheessa, jossa lapsi alkaa tunnistamaan itsensä erilliseksi hoitajasta, kehittyy lapselle kyky käsitellä asioita symbolisesti. Hän liittää unirätin äidin poissaoloon. Tämä symbolinen tapa käsittää asioita jatkuu koko elämän. Musiikki, sadut, kirjoittaminen tai maalaaminen voi muodostua mentalisoitavaksi elementiksi kun työstämme esikielellisellä tasolla vaikeita kokemuksia.

Tätä voi ajatella hierarkisesti. Samalla tavalla kuin kehon kokemuksista syntyy itsehavainto harjoittelemalla, kunnes voidaan liittää jokin traumaattinen tunne kehon kokemaan, lähestytään symbolisessa suojassa leikkisän luovuuden avulla niitä kokemuksia, joita ei vielä pystytä käsittelemään ylemmillä alueilla. Maalatessaan kokemuksiaan ihminen hahmottaa traumansa linjoja, samalla tavalla kuin tanssiessaan kehonsa linjoja.

Sisäisten uhkien sietäminen

Trauman hoidossa on puhuttu paljon trikkereistä eli laukaisevissa tekijöissä. Näitä voivat olla hajut, tapahtumat, äänet tai havainnot. Tiedetään kuitenkin, että trauman kokemisessa pulmana on usein sisäiset uhat ja uhkakokemukset, jotka tulevat esille kääntäessä fokusta omaan sisäiseen maailmaan. Pysähtyessä.

Luovuus, ilmaisu ja rauhoittavan sisäisen objektin kokeminen pienentää stressiä. Liikkeeseen ja musiikkiin perustuvissa terapioissa painottuu ei-kielellinen vuorovaikutus, jossa ihminen voi harjoitella yhteyttä vielä liian uhkaavan toisen kanssa. Samalla tavalla luovuuden ja taiteen symbolisessa etäisyydessä voi harjoitella kohtaamaan sisäisiä uhkia. Taideterapian ja neurotieteen rajapinnalla on saatu tuloksia, juuri siitä, että luovan ajattelun tai toiminnan käynnistäminen lisää mielen joustavuutta ja aivojen plastisuutta, sillä traumakokemus taas kapeuttaa tätä toimintaa.

Jo vuosikymmen sitten toteutimme yhdessä näyttelijöiden kanssa teatteriproduktion, jossa huostaanotetut ja traumaa kokeneet lapset saivat teatterin, liikkeen, satujen ja musiikin kautta

post-traumaattista stressiä pienentäviä kokemuksia sekä mahdollisuuden heittäytyä symboliseen maailmaan. Luovassa tilassa harjoiteltiin liittymistä, yhteyttä ja turvallisuutta. Polyvagaaliseen ajatteluun nojaten on mahdollista, että tällaisilla kokemuksilla voi vähentää post-traumaattista stressiä ja trauman vaikutuksia lapsen arkitodellisuudessa, mikä tekee luovat ja keholliset työvälineet ajankohtaisemmiksi kuin koskaan.

Kohti laajempaa terapiakäsitystä

Polyvagaalinen malli ja Van der Kolkin tutkimus ja työ ovat oivallisia esimerkkejä siitä, mihin hitaan ja lääketieteelliseen malliin kiinnijääneen terapiakoneiston tulisi kääntyä. Kuten aina suurten katastrofien jälkeen, on taide ja luovuus toiminut terapiakeinona, kun sanat eivät ole riittäneet. Samalla tavalla keholliset menetelmät ovat nousseet käyttökelpoisiksi trauman hoidossa.

Katastrofipsykologian tutkimuksessa tiedetään, että ihminen turvautuu helpommin läheisten tukeen kuin ammattiauttajiin katastrofeja kohdatessa. Terapian saatavuutta ei näiden tutkimustulosten ja post-traumaattisen stressin näkökulmasta, tulisi missään nimessä vaikeuttaa erinäisissä kilpailutuksissa, vaan madaltaa kynnystä ja lisätä traumatietoisuutta. On myös keskeistä huomioida, että eri pohjakoulutuksen saaneet terapeutit ovat hyväksytty psykoterapeuteiksi ja omasta jatkokoulutuksestaan tai kiinnostuksestaan riippuen saattavat hallita hyvinkin monipuolisia luovan terapian muotoja tai trauman hoitamiseen liittyviä kehollisia menetelmiä, joita tarvitaan tässä savotassa. Turvallisuus ja yhteys ei ole koulukunta- tai pohjakoulutuskysymys.

 

Jussi Sutinen

Psykoterapeutti, kirjallisuusterapeutti, kirjailija ja muusikko.

Suomen psykologinen instituutti.

 

Näissä koulutuksissa voi lähestyä tätä asiaa:

 

Kun puhuminen ei riitä – psykoterapeuttisia vuorovaikutusmenetelmiä käytännön työhön 5op

Lue lisää

Trauma, stressi, keho ja liike

Lue lisää