fbpx

Etätyö lisää vuorovaikutusta ja yhteistyötä

Etätyö lisää vuorovaikutusta ja yhteistyötä 
Itselläni ja kollegoillani on nykyään osittainen etätyö. Ennen sitä työskentelimme fyysisesti samoissa tiloissa. Asumme nykyään Pohjois-Karjalassa, jossa sai viime yönä ihailla uskomattomia revontulia. Viihdymme perheemme kanssa niin hyvin, ettemme ihan helpolla raaskisi täältä minnekään muuttaa. Me olemme (ainakin olevinamme) ammatillisen vuorovaikutuksen jonkun sortin asiantuntijoita. Työmme edellyttää mahdollisuutta työskennellä ilman häiriötekijöitä mutta myös mahdollisuuksia tavata asiakkaita luottamuksellisten keskustelujen merkeissä. Työskennellessämme samoissa tiloissa huvittikin usein, kun huomasi lähettävänsä viereiseen huoneeseen sähköpostilla jonkun asian sen sijaan, että olisi käynyt kolkuttelemassa. Kasvokkain tapahtuva kollegojen kanssa vuorovaikutus jäi melko vähäiseksi – jopa paikoitellen satunnaiseksi käytäväkohtaamiseksi, kopiokoneen ääressä päivystämisen yhteydessä kuulumisten vaihdoksi ja joskus harvoin saatoimme sattua kahvitauolle samaan aikaan. Erikseen kalenteriin merkattuja palavereja lukuun ottamatta, vuorovaikutus lähimmänkin työkaverini kanssa oli hyvin vähäistä. Joskus saattoi mennä viikkoja, ettemme edes nähneet toisiamme, saati istuneet saman pöydän ääreen.
Muistan miten noihin aikoihin jotkut meistä sanottivat ääneenkin, miten yksinäiseltä välillä tuntuu töissä. Yksinäisyyden tunne ei hirveästi liity siihen, missä määrin on ympärillä ihmisiä. Yksinäisyyden tunne liittyy enemmänkin kokemukseen siitä, missä määrin on yhteydessä muihin. Ihminen voi olla porukassakin yksinäinen, jos hän kokee olevansa vailla riittävää yhteyttä toisiin. Yhteyden, eli suhteen laatu määrittää paitsi yksinäisyyden tunnetta, myös kokemuksia työssäkäynnin mielekkyydestä ja lopulta myös työn tuloksellisuutta. Laadukkaissa suhteissa tulee parhaat tulokset. Yksinäisyyden tunne on siitä katala, että se aiheuttaa suojareaktiona salakavalasti lisääntyvää vetäytymistä kontakteista. On ymmärrettävää, että ihminen haluaa välttää torjutuksi, hylätyksi, ohitetuksi, sivuutetuksi, väheksytyksi tai pahimmillaan kiusatuksi tulemisen kokemuksia. Se, mitä kollega on tarkoittanut, ja se miten asia lopulta koetaan, voivat olla hyvinkin kaukana toisistaan. Kokemus riippuu yllättävän paljon siitä, minkälaiset ovat osapuolten aktiiviset tunnepaletit. Yksinäisyyden tunne on jopa fyysiselle terveydelle vaaraksi ja se vääjäämättä värjää vuorovaikutuskokemuksia paljon synkempiin sävyihin kuin mihin objektiivisesti katsottuna olisi tarpeellista. Yksinäisyyttä kokeva ei kovin helpolla pyydä kollegoiltaan apua, vaan yrittää selvittää kaiken yksin, mikä lisää myös työn kuormittavuutta.   
”Pääkonttorimme” sijaitsee Helsingissä, jossa nykyään käyn lähes joka viikko viettäen siellä yhteensä 4-8 työpäivää kuussa. Muun työajan työskentelen rauhallisesta privaattitoimistosta käsin, jossa saan olla täysin omissa oloissani enkä häiritse ketään vaikka lauleskelisin täällä päivät pitkät. Toimistoni sijaitsee kävelymatkan päässä kotoa. Siirtyessämme etätyöhön lähin työkaverini otti ja muutti Tallinnan vanhaan kaupunkiin, josta käsin hän on tehnyt töitä jo kohta kolme vuotta. Muistan itsekin aikoinaan jännittäneeni, että näinköhän etätyön myötä meidän minimaalinen vuorovaikutus lopulta häviää kokonaan. Vaan miten kävikään?
Olemme nykyään enemmän tekemisissä toistemme kanssa paitsi yhteydenpitovälineiden avulla, myös fyysisesti. Pidämme joskus videoneuvotteluja, jotka ovat hyvin toimivia ja tehokkaampia käytännön asioissa, kuin fyysinen palaveri. Myös ihan perinteiset puhelut puhelimella ovat lisääntyneet. Soittelemme toisillemme, ja pyydämme toisiltamme apua enemmän kuin ennen. Luovat prosessit sen sijaan hyötyvät siitä, että työskennellään fyysisesti samassa huoneessa. Yllättävintä meille oli, että vasta etätyö mahdollisti meille kunnolla toinen toisiimme tutustumisen. Tapaamme toisiamme nykyisin paljon useammin ja työskentelemme nykyisin enemmän yhdessä, sillä olemme opetelleet osittain olosuhteiden pakosta oppineet työskentelemään saman pöydän ääressä kokonaisia työpäiviä. Vain yksi työntekijämme asuu pääkaupunkiseudulla, ja hän itse asiassa osallistuukin vähiten yhteisiin työpäiviimme. Kokoontuessamme Helsinkiin, tuntuu luontevalta käydä porukalla kiireettömästi syömässä paitsi lounasta, myös päivällistä tai iltapalaa. Välillä saatamme käydä porukassa kävelyllä, ja joskus huomaamme omasta tahdostamme istuvamme vielä myöhäisiltaakin toimistolla. Emme työkiireiden vuoksi, vaan siksi, että meillä on mukavaa työskennellä yhdessä. Jos asuisimme samalla paikkakunnalla, tämän tyyppinen vapaamuotoisempi yhteys tuskin olisi mahdollistunut.
Eli niin hullulta kuin se kuulostaakin, etätyöhön siirtyminen paransi merkittävästi keskinäisten suhteidemme laatua ja poisti kokonaan yksinäisyyden tuntemukset, joita moni ajoittain työssä ollessaan koki. Ja mikä tärkeintä, saamme paljon enemmän aikaiseksi niitä asioita, jotka ovat meille tärkeitä.
Etätyöpäivänä, etätyössä Karjalan kunnailla 8.10.2015
Raul Soisalo
Suomen Psykologisen Instituutin johtaja 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

%d bloggers like this: