fbpx

Päivähoidosta ja opetuksesta tunteita herättävää tutkimusta

Uusi tutkimus kyseenalaistaa lasten päivähoitoa ja koulunkäyntiä nykyisin ohjaavat ajatusmallit

Jotkin käsitykset varhaiskasvatuksesta ja koulujen opetusmenetelmistä perustuvat pikemminkin myytteihin kuin tutkittuun tietoon. Suomessa vallitsee varsin yksioikoinen käsitys, jonka mukaan kaikkien lasten pitää päästä osallisiksi varhaiskasvatuksesta päiväkodeissa. Lisäksi kouluissa on todennäköisesti menty liian pitkälle itseohjautuvuutta ja digitaalisia menetelmiä korostavissa opetusmenetelmissä, sillä ne vaikuttaisivat heikentävän oppimistuloksia.

Päiväkodissa vietetyn ajan on pitkään uskottu parantavan lasten sosiaalisia taitoja ja oppimiskykyä. Varhaiskasvatusta onkin pidetty suorastaan pelastuksena lapsille, joiden kotitaustassa on ongelmia.

Tuore Aino Saarisen väitöstutkimus haastaa nämä käsitykset. Psykologiasta ja lääketieteestä aiemmin väitellyt Saarinen tutki kasvatustieteen väitöskirjassaan 15-vuotiaiden oppimistuloksia muun muassa matematiikassa, luonnontieteissä ja lukutaidossa. Eräässä artikkelissa on kirjoittajana myös professori Liisa Keltikangas-Järvinen. Eikä Aino Saarinenkaan ole mikään aloitteleva tutkija, sillä hän on tehnyt yhden lääketieteen ja yhden psykologian väitöskirjan tätä käsillä olevaa väitöskirjatutkimusta aiemmin.

Laajan tutkimusnäytön mukaan varhaiskasvatus saattaa parantaa koulukypsyyttä ja näkyä oppimistuloksissa alaluokilla, mutta ei enää myöhemmällä iällä. Sen sijaan liian varhainen päivähoidon aloitus voi kasvattaa riskiä aggressiiviseen käytökseen. Tämä seikka on osoitettu aiemmin lukuisissa kansainvälisissä tutkimuksissa, mutta Suomessa siitä ei ole juurikaan tätä ennen keskusteltu.

Alle kaksivuotiaat lapset voivat Suomessa viettää päiväkodissa jopa 40–50 tuntia viikossa. Näin pitkät hoitopäivät ovat harvinaisia useissa muissa maissa. Varhaiskasvatus painottaa Suomessa erityisesti pedagogisia ohjelmia, mutta kansainvälisen tutkimuksen mukaan olennaisinta olisi keskittyä lapsen emotionaaliseen kehitykseen. Se edellyttää riittävän pieniä lapsiryhmiä sekä hoitosuhteen jatkuvuutta.

Suomalaista varhaiskasvatusta ylistetään usein maailman parhaaksi, mutta sitä se ei tämän tutkimuksen valossa käytännössä ehkä kuitenkaan ole. Vaikka lastentarhanopettajilla on pitkä pedagoginen koulutus, sitä ei ilmeisesti päästä päiväkodeissa aivan täysin hyödyntämään. Ongelmana ovat juurikin liian suuret lapsiryhmät, työntekijöiden uupumus ja sen seurauksena tiheästi vaihtuva henkilöstö sekä epäpätevien sijaisten suuri määrä.

Toisin kuin usein luullaan, päiväkoti ei ole välttämätön lapsen sosiaaliselle kehitykselle. Sen sijaan se voi joidenkin lasten kohdalla olla jopa haitaksi, sillä lapset ovat temperamentiltaan hyvin erilaisia. Erityistä huomiota pitäisi kiinnittää meluun, joka aiheuttaa stressiä. Jos lapsen kotona on ongelmia, ne eivät katoa laittamalla lapsi päivähoitoon. Sen sijaan pitäisi panostaa enemmän perheiden auttamiseen. Lapsen kehityksen kannalta olennaisimpia asioita ovat aina koti ja omat vanhemmat riippumatta siitä, onko lapsi päivähoidossa vai ei.

Yhden totuuden sijaan alle kouluikäisten hoidossa pitäisi olla aidosti erilaisia vaihtoehtoja. Ovathan lapset ja perheetkin erilaisia. Lapsen kotihoito ja perhepäivähoitokin ansaitsisi enemmän arvostusta.

Aino Saarisen väitöstutkimus osoitti myös, että kouluissa perusasiat opitaan sittenkin parhaiten opettajan ohjauksessa perinteisillä (ehkäpä useiden mielestä vanhanaikaisilla) opetusmetodeilla. Itseohjautuva opiskelu ja digitaalisuus taas lisäävät oppilaiden välisiä eroja. Hyvin pärjäävät voivat päästä loistamaan, mutta huonosti pärjäävät putoavat yhä helpommin kelkasta. Tämä korostaa sosiaalista hierarkiaa oppilaiden välillä ja lisää myös kiusaamisen riskiä.

Tutkimusten mukaan oppilaiden välinen eriarvoisuus, opettajan auktoriteetin heikentäminen sekä vaihtuvat, avoimet oppimisympäristöt lisäävät myös kiusaamisen riskiä. Erityisen alttiita kiusaamiselle ovat maahanmuuttajalapset. Neuropsykiatrisista häiriöistä kärsivälle lapselle itseohjautuvuus ja avoimet oppimisympäristöt aiheuttavat monenlaista ylikuormitusta sekä alisuoriutumista.

Saarisen väitöskirja yhdessä muun laajan tutkimusnäytön kanssa osoittaa, että kaikki käsitykset varhaiskasvatuksesta ja koulujen opetusmenetelmistä eivät perustu tutkittuun tietoon vaan näkemyksiin vaikuttavat myös myytit.  

Saarinen, A., Lipsanen, J., Huotilainen, M., Hintsanen, M., & Keltikangas-Järvinen, L. (2019). The Association of Early Childhood Education and Care with Cognitive Learning Outcomes at 15 Years of Age in Finland. Psychology10(4), 500 520.  https://doi.org/10.4236/psych.2019.104033

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: