fbpx

Mistä kuuntelijoita nuorille?

adult anger art black background

Nuorisopsykiatrian sairaalapaikat ovat täynnä itsetuhoisista nuorista. Usea heistä olisi tullut autetuksi, jos heillä olisi riittävän ajoissa ollut riittävästi kuuntelevia korvia – lämminhenkisiä ja ymmärtäviä välittäviä aikuisia.

Raul Soisalo – suomen psykologinen instituutti – instituutin johtaja

Lasten ja nuorten mielenterveys

Ylen uutisten ajankohtaisartikkelin mukaan (23.4.2021)

Sairaalat täyttäneistä nuorista nousi huoli – artikkelia varten haastateltujen asiantuntijoiden mukaan oireilevaa nuorta voi auttaa yksinkertaisella keinolla, kuuntelemalla. Periaatteessa jokainen aikuinen voi auttaa vaikeiden asioiden kanssa painivaa nuorta.

tranquil woman sitting in solitude near window
Photo by Rachel Claire on Pexels.com







Ylen artikkelin mukaan monella isojen sairaanhoitopiirien nuorisopsykiatrian osastolla on enemmän potilaita kuin potilaspaikkoja. Asiantuntijoilta kysyttiin, miten nuoria voitaisiin auttaa ennaltaehkäisevästi niin, että hoitojonot lyhenisivät jatkossa?

Yle haastattelemien kahden asiantuntijan mukaan ammattiauttajien apu ei yksin riitä. Tarvitaan kaikki aikuiset mukaan talkoisiin. Ennen kaikkea kuuntelemaan nuoria.

– Jokainen aikuinen on tässä merkittävä. Kaikki välittämisen osoitus, kuulumisten kysely, kuunteleminen ja aito läsnäolo on tärkeää. Se on ihan kaikkien asia, sanoo kuraattori Sanna Kattelus-Mäkisalo Helsingin kuvataidelukiosta.

– Sen ei heti kättelyssä tarvitse olla raskasta psykiatriaa, vaan riittää, että on joku joka osaa ja haluaa kuunnella nuoren ajatuksia, sanoo Sekasin Kollektiivin toiminnanjohtaja Satu Raappana.

Raappanan mukaan nuoret monesti puhuvatkin siitä, kun joku on kuunnellut heitä oikeasti.

– He kertovat, miten hyvältä tuntui, kun häntä kuunneltiin. Sillä ei ole yleensä kauheasti väliä, kuka kuuntelija on, vaan että jotain kiinnosti ja hän kuunteli.

Korkea puuttumiskynnys

Kynnys kysyä nuoren mielialoista on kuitenkin monesti korkea, koska suomalaiset ovat aika arkoja puuttumaan henkilökohtaisiin asioihin, varsinkin mielenterveyteen liittyviin. Raappana rohkaisee kuitenkin kysymään.

– Jos kysyn tarvitsetko apua, niin nuorihan saa sanoa, että ei kiitos, hoidan tämän itse. Ketään ei auteta väkisin, mutta jos emme edes kysy, toinen ei ehkä uskalla sanoa, että tarvitsee apua.

Eikä tarvitse pelätä sitä, ettei osaa auttaa.

– Sanoo vaan, että en tiedä, etsitään vastaus yhdessä. Ei meidän aina tarvitse tietää ja osata ja silti voi uskaltaa, Raappana kannustaa.

Joskus vastaus kuulumiskyselyyn voi olla hyvinkin tyly.

– Vaikka saisit sieltä haistattelun takaisin, kysymys on silti saatettu kuulla ja se on voinut olla merkittävä. Se ei tarkoita, että kysymys on ollut turha tai et se ei kanna mihinkään, Kattelus-Mäkisalo painottaa.

Ahdistus ja itsetuhoisuus korostuvat

Mikä nuoria sitten ahdistaa? Raappana on saanut siitä hyvän kuvan vetämänsä Sekasin-chatin(siirryt toiseen palveluun) kautta. Se on 12-29 -vuotiaille suunnattu kahdenkeskinen chat-palvelu, jossa on sekä ammattilaisia että vapaaehtoisia juttelemassa nuorten kanssa.

Raappanan mukaan chatiin tuli vuonna 2020 noin 170 000 yhteydenottoa ja keskusteluja käytiin 30 000.

– Kolmannes yhteydenotoista koskee jonkinnäköistä pahaa oloa ja ahdistusta. On selittämätöntä ahdistusta, nuori ei välttämättä saa kiinni mistä se johtuu ja mikä siihen on johtanut. On vaan todella paha ja ahdistunut tai masentunut olo.

– Ei jakseta nousta ja nähdä ystäviä, on pelkkiä tummia päiviä.

Raappanan mukaan kaveri-, perhe- ja parisuhdeongelmat näkyvät keskusteluissa.

– Joka kymmenes keskustelu liittyy jollain tavalla itsetuhoisuuteen. Se tarkoittaa itsensä satuttamista, itsetuhoisia ajatuksia tai itsemurhayrityksiä tai valmista suunnitelmaa. Näiden määrä on noussut koko ajan ja niitä on nyt paljon.

Raappana korostaa, että välttämättä taustalla ei ole halua kuolla. Eläminen vain tuntuu niin vaikealta, että kuolema näyttäytyy parempana vaihtoehtona.

– Tätä ajattelua nuori käy läpi, ja jos ei ole ollut ketään, jonka kanssa puhua siitä tai ei ole otettu puheita todesta, niin monesti nuori helpottuu, kun vihdoin saa jutella ajatuksistaan.

Koulukiusaaminen on jättänyt jäljet

Kuraattori Sanna Kattelus-Mäkisalo on niinikään havainnut ahdistusta ja masennusta, sosiaalista ahdistusta ja siihen liittyvää jännittämistä.

– Tämä on tosi monisyinen juttu. Toisella asteella (lukioissa ja ammattioppilaitoksissa) näkyy muun muassa peruskouluaikaista kiusaamista, joka vaikuttaa sosiaaliseen ahdistukseen tosi kokonaisvaltaisesti. Se on semmoinen aika näkyvä asia, Kattelus- Mäkisalo sanoo.

Hänen mukaansa koulukiusaamista on toisen asteen oppilaitoksissa paljon vähemmän kuin peruskoulussa.

– Peruskouluaikainen kiusaaminen näkyy yleisenä luottamuspulana, jolloin tilanteisiin tullaan voimakkaasti jännittäen ja ahdistuneena. Aika pienetkin asiat saattavat laukaista tunteen, että ei ole hyväksytty eikä riittävä.

Hän kuitenkin korostaa, että pahoinvointiin on paljon muitakin syitä kuin koulukiusaaminen. Hän nostaa esiin kurssimuotoiseen opiskeluun kuuluvan itseohjautuvuuden ja valinnanvapauden, joka sälyttää nuorten harteille aika paljon vastuuta ja painetta omasta tulevaisuudestaan.

– Opiskelu on nopeasyklistä, eikä ole kiinteitä ryhmiä. Puuttuu ne kohdat, jossa sosiaalisesti kiinnittyy ryhmään.

– Opiskelijat ovat valitsemissaan kurssimuotoisissa ryhmissä, ja kun jakso loppuu, ihmisryhmä ympärillä vaihtuu. He jotka hitaasti muutenkin kiinnittyvät sosiaalisesti, ja jos on vielä peruskouluaikaisia kiusaamiskokemuksia, niin heille ei ehdi luottamusta syntyä siinä ajassa. He eivät ehdi tutustumaan, vaikka opettajat kuinka hyvin hoitaisi ryhmäyttämisen, Kattelus-Mäkisalo painottaa.

Koulu ei ole hoitopaikka

Kattelus-Mäkisalo tähdentää, että nuorelle on hyvin oleellista tuntea kuuluvansa johonkin.

– Aikuisten esimerkki on siinä merkittävässä osassa. Kun esimerkiksi koulun koko henkilöstö viestii keskinäisellä huumorilla, lämmöllä ja yhteistyöllä, se luo turvalliset puitteet opiskelijalle turvautua kenen tahansa aikuisen ihmisen tukeen koululla.

Kattelus-Mäkisaloa painottaa kuitenkin, että koulu ei ole hoitopaikka. Hänen mukaansa julkinen keskustelu on mennyt sellaiseen suuntaan, että koulu olisi avain masennuksen ja ahdistuksen varhaisen vaiheen hoitoon.

– Tiedän työni ja nuorten mielipiteen kautta, että koulun on tosi tärkeätä tukea normaalia arkea. Nekin nuoret, joilla on ollut tai on mielenterveyden haasteita, saavat koulusta normaalin arjen kokemuksen.

– Nyt on havaittavissa paine tuoda tätä hoidollista puolta enemmän kouluihin. Pidän tärkeänä, että opiskeluhuolto painottaa edelleen ennaltaehkäisevää työtä ja opiskelukyvyn tukea, eikä ole hoitoa.

Kattelus-Mäkisalon mukaan hoidon lisääminen veisi poispäin ennaltaehkäisemisestä. Se veisi nuorilta oikeuden ei-hoidolliseen ympäristöön ja kouluilta normaalin arjen tukemiseen.

Lukeminen kannattaa aina ja tässä siihen mainio työkalu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: