Jos lapsi oireilee, käyttäytyy haastavasti, jopa aggressiivisesti, on tilanne vielä siedettävä. Oireileva lapsi on vielä olemassa, hänellä on ääni, hän on toimija, joka omalla tavallaan yrittää selviytyä vaikeassa maailmassa, jossa taivas on äärettömän korkealla ja meri aivan liian iso käsitettäväksi. Joskus lapselle käy niin, että oireilu osoittautuu turhaksi tai jopa itselle hengenvaaralliseksi. Lapsi saattaa joutua elämään alinomaisessa pelossa tai hänet on voitu nujertaa olemattomiin. Tällöin lapsi ei välttämättä enää edes oireile. Hän saattaa muuttua näkymättömäksi.
Muumitarinoissa kerrotaan Ninnistä, joka asui alun perin tätinsä luona, joka nykykäsitteillä kuvattuna käyttäytyi narsistisesti kykenemättä tarjoamaan Ninnille turvallista kiintymystä. Ninni muuttui näkymättömäksi ja lopulta ”sijoitettiin” Muumitaloon asumaan.
Vähitellen…varovasti edeten Ninniä otettiin muumiperheessä huomioon ja arvostettiin. Hänelle annettiin kilisevä kello, jotta muut tietäisivät missä hän liikkuu. Hän sai uudet varta vasten Muumimamman hänelle tekemät vaatteet. Hänet otettiin mukaan muumiperheen tavallisiin askareisiin. Hänen kanssa tehtiin juttuja ja hän sai niistä onnistumisen kokemuksia (mm. sienen löytämisen ilo). Näiden tavallisten asioiden myötä, ja koska hänen ei tarvinnut enää samalla tavoin pelätä, hän alkoi vähitellen näkyä. Kun Ninni kohtasi johdonmukaista turvallista kiintymystä niin muumimamman ja -papan taholta, kuin myös Muumipeikon ja kavereiden toimesta, sekä hänen ”sosiaalityöntekijänsä” Tuutikin toimesta, Ninni tuli rohkeammaksi. Vähitellen hän muuttui kokonaan näkyväksi lukuun ottamatta päätä, joka antoi odottaa näkyväksi tuloa jonkin aikaa.
Kun lapsi on kasvanut siten, ettei hän ole saanut olla olemassa itsenään, on tavallista kohdata osana normaalia kehitysprosessia tavallista enemmän eksistentiaalista pohdintaa elämän ja kuoleman kysymyksistä, olemassaolosta, maailmasta ja itsestä osana sitä. Jos näitä kysymyksiä ei saa pohtia itselle turvallisten muiden kanssa, on tavallista, että nuori pohtii niitä itsekseen joutuen ahdistaviin ajatuskierteisiin. Muiden kanssa pohdinta johtaa normalisointiin, jolloin eksistentiaalinen pohdinta säilyttää paremmin siedettävät mittasuhteet. Yksikseen pohdiskelu sen sijaan saattaa johtaa depressiiviseen positioon, erinäisiin ahdistuneisuusongelmiin, kuten neuroottisiin toimintamalleihin, pakkoneuroottiseen tai/ja syömishäiriöiseen oireiluun, paniikkireagointitaipumukseen, vääränlaisten minäpystyvyyskäsitysten vahvistumiseen sekä sosiaaliseen eristäytymiseen ja joskus päihdekäyttäytymiseen ahdistavien emootioiden itsesäätelyn keinona.
Muumilaakson tarinoita – 8 – Ninni näkyy jälleen
Kolmen minuutin katkelma Muumeista on kohtaus, jossa Ninni tulee lopultakin kokonaan näkyväksi. Mitä sellaista tapahtuu, joka tämän mahdollistaa? Entä mitä muuta lyhyessä kohtauksessa näkyy?
- Eksistentiaalinen ahdistus ja pohdiskelu kuuluu nuoreksi kasvamisprosessiin. Siksi onkin hyvä, että siinä kehitysvaiheessa käydään rippikoulu tms., jossa tätä pohdintaa tehdään vertaisten kanssa turvallisesti ja ohjatusti. Tässä se kuvautuu ahdistuksena meren liiallisesta suuruudesta.
- Ninni saa Muumimammalta huomiota pohdiskellessaan ahdistuneena meren liiallista suuruutta.
- Perheen huomio ja painostamattomuus: Muumipeikko ja pappa osoittavat huomiota kysyessään Mammalta mikä Ninniä vaivaa. Painostamattomuutta, kunnioitusta ja arvostusta he osoittavat sillä, että kuiskasivat asiasta Mammalle. Näin he varmistivat osaltaan, etteivät he häiritse Ninnin prosessia ja luo hänelle turhaa lisää painostusta.
- Koska pohdiskelu on normaalia ja kuuluu nuoruuteen, on hyvä tätä myös normalisoida. Muumimamman normalisointi tapahtui vastauksena muumipapan ja –peikon kysymykseen siitä, mikä Ninniä vaivaa. Muumimamma vastaa, ettei Ninniä mikään vaivaa (= hän on normaali) ja että hän vain pohdiskelee meren suuruutta.
- Sukupuolten välistä eroa (tai tunne- ja järki-ihmisen välistä eroa) ajattelutavoissa ilmennetään sillä, että muumipappa kommentoi Mamman normalisointipuhetta konkreettisella havainnollaan siitä, että ”onhan meressä tosiaan paljon vettä.”
- Parisuhteissa usein esiintyvää kohtaamisproblematiikkaa abstraktin ja konkreettisen välillä aiheuttaa väärinymmärrystä ja ajoittain frustraatiota. Liittyessään normalisointidialogiin, Muumipappa osoitti olevansa täysin kuutamolla sen suhteen, mistä Ninnin ja Muumimamman välisessä dialogissa oli ”todellisuudessa kysymys”. Näin toteutui implisiittinen stereotypia, miehet eivät ymmärrä yhtään mitään mistään.
- Parisuhteissa ilmenevän kohtaamattomuuden problematiikkaa kuvataan edelleen Muumimamman huokailulla ja vetäytymisellä kallion reunalle sekä sillä, mitä sanoja hän lausuu tämän jälkeen liittyen siihen, että hän ei ole erityisen yllättynyt.
- Muumipeikko ja muumipappa päätyvät nopeasti väärään diagnoosiin sen suhteen, mitä Muumimamma puheellaan ilmensi.
- Muumipeikko ja muumipappa jakavat varauksetta diagnoosihypoteesinsa pitäen sitä totena, josta käsin alkaa heidän dialogissaan syntyä myös diagnoosiin sopiva hoitointerventio, jota lopulta Muumipappa alkaa toteuttaa.
- Muumipeikko sen sijaan osoittaa hieman epäröintiä interventioon liittyen ohi diagnoosilähtöisen ajattelun – terve järki – maalaisjärkilähtöisesti. Niinpä Muumipeikko tiedustelee Papalta intervention aiemmasta vasteesta.
- Ninni on huomannut, että Muumipappa on nyt toteuttamassa strategiaa, joka hänen arvionsa mukaan ei tuota Muumimammalle mielihyvää, vaan lähinnä kärsimystä.
- Ninni luottaa itseensä ja perheen muihin jo niin hyvin, että hän kykenee reagoimaan nopeasti omaan huomioonsa ja näin puolustamaan Muumimammaa ja samalla kaikkia naisia miesten tyhmyydeltä ja sen seurauksilta.
- Ninni uskaltaa vastustaa perheenpäätä. Juuri kun hän on haukkunut estoitta muumipappaa ilkimykseksi, alkavat hänen kasvonsa näkyä.
- Ninni esti Muumimamman mereen työntämisen puremalla Muumipappaa hännästä, aikaansaaden perheenpään kaikkein tärkeimmän esineen –muumihatun- tipahtamaan mereen kaikkein tärkeimmän henkilön – Muumimamman sijaan. Näin Ninni onnistui auttamaan myös Muumipappaa.
- Muumimamma ja maailman naiset (ja miehet) ovat tällä erää pelastettu ja Ninni teki sen.
- Nyt hän on saanut itse niin paljon, rakentunut itsenä sen verran hyvin, että hän saattoi tällä tavoin antaa takaisin sitä hyvää, mitä hän on Muumiperheeltä saanut. Toimijuus, joka vaati rohkeutta ja älykkyyttä, onnistuessaan aikaansai Ninnin muuttumisen nyt kokonaan näkyväksi.
- Ninni saa kaikilta positiivista huomiota, mutta ei niinkään siitä, mitä hän teki, vaan siitä mitä hän on. Positiivinen huomio kohdistuu nyt Ninnin subjektiin ja eksistentiaalisuuteen, omaan olemassa olevaksi tulleeseen persoonaan. ”Miten hienoa, Ninni näkyy! Miten hauskaa!”
- Muumimamma ei ollut huomannut, tai sitten hän ei ollut huomaavinaan, että Muumipappa oli pukkaamassa häntä mereen ja näin hän saattoi kysyä ääneen muiden tulkintoja tapahtuneesta ja mahdollistaa edelleen koetun vahvistumisen reflektiivisestä positiosta käsin mikä mahdollistaa perhedynamiikan tasapainottamisen.
- Muumipapalle tarjoutui mahdollisuus niin ikään palauttaa itsensä perheen pään rooliin ja siitä positiosta käsin vielä erikseen antaa Ninnille positiivista palautetta, joka samalla jälleen vahvisti kohdassa aiemmin mainittuja kulttuurisia stereotypioita.
- Nyt kiltteydestä kipeäksi tullut ja näkymättömästä näkyväksi muuttunut Ninni on Muumipapan mukaan; ”ilkein ja terävähampaisin lapsi, jonka hän on koskaan tavannut.”
Olipa tarinan kirjoittaja ja Muumien tuotantoporukka tietoisesti ajatellut näitä havaittuja asioita tai ei (mitä luultavimmin ei ainakaan kaikkia), ei se estä katsojan mahdollisuutta nähdä vaikkapa sitten yllä mainittuja asioita. Havainnot ja tulkinnat kertovat näin ollen ainakin yhtä paljon havaitsijasta ja havaitsijan mielenmaisemista kuin havaittavasta kohteesta. Näin lasten elokuvat ja kirjat voivat toimia psykologisen teoreettisen pohdinnan lähdeaineistona.
Yhteenvetona todettakoon, että en ole niin huolissani niistä lapsista, jotka sentään vielä oireilevat. Heidät me mitä luultavimmin huomaamme ja oireilu johtaa meidät kyllä sylttytehtaalle, oireen funktioon. Kun me sieltä käsin teemme oikeat interventiot, lapsi tulee autetuksi eikä enää tarvitse ongelmallisena näyttäytynyttä oireilua. Sen sijaan olen huolissani niistä lapsista, jotka eivät enää edes oireile. Nämä näkymättömät lapset jäävät meiltä usein huomaamatta, emmekä näin osaa olla heille avuksi. Valitettavan usein tilanteet pääsevät kehittymään aivan liian pitkälle.
Sillä maailmassa meri on liian iso – aivan liian iso.
Lapsen mielenterveyttä suojaavat tekijät
WHO:n mukaan mielenterveyttä suojaavia tekijöitä ovat muun muassa sosiaaliset ja tunnetaidot, myönteinen vuorovaikutus, laadukas koulutus, kunnollinen työ, turvallinen asuinympäristö ja vahvat yhteisösiteet. Yksikään yksittäinen tekijä ei kuitenkaan ennusta luotettavasti, kehittyykö jollekulle mielenterveyden häiriö.
MIELI Kriisipuhelin antaa kertaluonteista keskusteluapua joka päivä ympäri vuorokauden numerossa 09 2525 0111. Soittaa voi nimettömästi ja luottamuksellisesti, esimerkiksi kun elämä on juuri muuttunut, on kokenut järkyttävän tapahtuman, ei jaksa yksin pelon, huolen tai surun kanssa tai jos on itsetuhoisia ajatuksia. Hengenvaarallisessa tilanteessa soitetaan hätänumeroon 112.
Milloin hakea apua
Hakeudu terveyskeskukseen, työterveyshuoltoon tai opiskeluterveydenhuoltoon, jos huoli, stressi, ahdistus tai alakulo jatkuu viikkoja, vaikeuttaa arkea tai työntekoa tai omat keinot eivät auta. Jos sinulla on itsetuhoisia ajatuksia, älä jää yksin: soita MIELI Kriisipuhelimeen 09 2525 0111 tai hätätilanteessa 112. Aiheesta lisää artikkelissamme Pitkittynyt stressi – oireet, riskit ja keinot palautumiseen. Aiheesta lisää artikkelissamme Stressi ja iho – voiko stressi aiheuttaa ihottumaa?.
Huomautus: tämä artikkeli on yleistä tietoa mielen hyvinvoinnista eikä korvaa lääkärin, psykologin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen arviota tai hoitoa. Jos olet huolissasi omasta tai läheisesi jaksamisesta, ota yhteyttä terveyskeskukseen tai työterveyshuoltoon. Keskusteluapua kriisiin saat ympäri vuorokauden MIELI Kriisipuhelimesta 09 2525 0111. Hätätilanteessa soita 112.
Kuka on muumien Ninni?
Ninni on sivuhahmo Tove Janssonin muumitarinoissa. Hän esiintyy novellissa Kertomus näkymättömästä lapsesta, joka kuuluu Janssonin kuudenteen muumikirjaan Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia (ruots. Det osynliga barnet och andra berättelser). Kirja julkaistiin vuonna 1962. Suomenkielisen Wikipedian mukaan se poikkeaa muista pitkistä muumikirjoista, koska se on yhdeksän kertomuksen novellikokoelma eikä romaani.
Tarina lyhyesti
Tarinan alussa Tuu-tikki tuo muumiperheen luo Ninnin, joka on muuttunut näkymättömäksi. Muumimamma yrittää saada hänet näkyväksi isoäitinsä vanhoilla rohdoilla. Kokonaan näkyväksi hän muuttuu vasta, kun hän puree Muumipappaa häntään. Hän luulee, että pappa aikoo työntää Muumimamman mereen. Ninni siis näkyy kokonaan vasta, kun hän uskaltaa suuttua ja puolustaa toista.
Ninni muualla
Kirjan kertomuksia on käytetty muun muassa televisiosarjoissa Muumilaakson tarinoita, Muumien maailma ja Muumilaakso. Vuonna 1992 ilmestyi Näkymätön lapsi -tarinan kuvitukseen perustuva postimerkki. Säveltäjä Jonne Valtonen teki Tampere Filharmonialle kirjan innoittaman orkesterisarjan Näkymätön lapsi, joka kantaesitettiin elokuussa 2017 uudistetun Muumimuseon avajaiskonsertissa. Etunimenä Ninni on Wikipedian mukaan todennäköisesti venäläinen muunnelma Annasta, ja Ninnin nimipäivä on 26. lokakuuta.
Psykologisesti Ninnin tarina kuvaa, miten jatkuva vähättely voi saada ihmisen ”katoamaan” ja miten turvallinen ympäristö auttaa löytämään oman äänen. Lue myös hyväksynnästä ja itsetunnosta.
Muut kokoelman kertomukset
Ninnin tarinan lisäksi kokoelmassa on kahdeksan muuta novellia: Kevätlaulu, Kamala tarina, Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin, Maailman viimeinen lohikäärme, Hemuli joka rakasti hiljaisuutta, Hattivattien salaisuus, Sedrik ja Kuusi. Monessa niistä käsitellään pelkoa, yksinäisyyttä tai luopumista, eli samoja teemoja kuin Ninnin tarinassa. Kirja on käännetty muun muassa englanniksi, puolaksi ja unkariksi, ja WSOY on julkaissut sen myös äänikirjana.