Ihminen tarvitsee aggressiota

Taistele, pakene tai jähmety – nämä ovat ihmisenkin kolmen alkukantaista tapaa reagoida.

Aggressioon suhtaudutaan usein vain kielteisesti, mutta sillä on tarkoituksensa. Aggressio on muutosvoima, jota ilman ihminen olisi kyvytön toteuttamaan tahtoaan.

Tarvitset aggressiota esimerkiksi silloin, kun sinusta tuntuu, että jokin on väärin ja haluat saada aikaan muutoksen. Samoin tarvitset aggressiota silloin, kun tunnet, että toinen ihminen kohtelee sinua väärin ja haluat puolustaa itseäsi. Aggressiota tarvitset myös silloin, kun voimakkaat tunteet tulevat pintaan ja vastustat omia väkivaltaisia yllykkeitäsi.

Aggressio on siis ihmiselle tarpeellinen tunne, mutta sen kanssa pärjääminen voi vaatia opettelua.

Aggression juuret

Vihalla ja aggressiolla on ollut tärkeä merkitys ihmislajin säilymisen näkökulmasta. Kun vaara uhkaa, on ihmisellä ollut kolme vaihtoehtoa:

  • jähmettyä ja passivoitua
  • ottaa jalat alle ja paeta
  • tai taistella vastaan.

Ajat ovat muuttuneet, mutta ihminen ei juurikaan. Pohjimmiltamme toimimme edelleen samojen periaatteiden mukaan. Siksi meidän on toisinaan ohjelmoitava aivomme uudelleen.

Sovelletaanpa näitä periaatteita toimintaamme ihmissuhteissa.

  • Vältteletkö ristiriitoja? Pakeneminen ei ole pidemmän päälle hyvä tapa, sillä ristiriidat on parempi kohdata ja ratkaista rakentavasti.
  • Pelkäätkö riitelyä? Ihmissuhteissa, joissa osapuolet kunnioittavat toisiaan ja luottavat toisiinsa, uskalletaan altistua riitelylle, koska kumpikin tietää, ettei toinen tahdo pahaa. Jatkuva riidan välttely kertoo ongelmista suhteessa. Jos puolisot eivät uskalla riidellä keskenään, he saattavat suostua sietämään sietämätöntä aivan liian pitkään.
  • Saako ristiriita sinut passivoitumaan? Jos parisuhteen toinen osapuoli systemaattisesti reagoi ristiriitoihin jähmettymällä, puoliso kokee sen helposti välinpitämättömyytenä.

Aggressio itsetunnon rakentajana

Aggression tunne koulii vahvaksi ja antaa ihmiselle energiaa toimia sellaisten asioiden puolesta, joita hän itse arvostaa. Aggressio antaa ihmiselle uskallusta puolustaa määrätietoisesti arvojaan käyttämättä silti tuhoavia tai peruuttamattomia ratkaisuja.

Kun ihminen uskaltaa pitää puoliaan tai taistelee oikeudenmukaisuuden puolesta, hän saa voimakkaan tunteen onnistumisesta. Hän voi kokea jopa muuttavansa maailmaa. Onnistuminen tuo kokemuksen itsestä uskaltavana selviytyjänä, ja itsetunto kasvaa.

Aggressio puolustautumisessa

Aggressio tuo puolustautumiseen tarpeellista energiaa, kun ihminen joutuu tilanteeseen, jossa joku vaikkapa nälvii tai sortaa oikeuksia. Tarvitaan paljon aggression antamaa energiaa, kuten rohkeutta, määrätietoisuutta, itsevarmuutta ja sisua, että pystyy sanomaan ei silloin, kun se on tarpeen.

Vaatii kuitenkin harjoittelua oppia puolustamaan itseään siten, ettei itse käytä fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa tai riko välejään toisten kanssa. Ihmisen on arkielämässä pärjätäkseen opittava tietämään, millainen toiminta on sallittua ja mitä kannattaa tehdä.

Lait, normit, säännöt ja monenlaiset sopimukset yhteisöissä sanelevat rajat. Myös ihmissuhteissa on sekä sopivaa että sopimatonta käytöstä.

Aggressio tunteiden tunnistamisessa ja hyväksymisessä

Kun vihan tunne herää, omien väkivaltaisten yllykkeiden vastustaminen vaatii aggressiota.

Väistämättä ihmisten kanssa toimiessa herää erilaisia, voimakkaitakin tunteita, mutta aina ei saa tai kannata toimia juuri sillä tavalla, miltä itsestä hetkellisesti tuntuu – esimerkiksi aggression vallassa voi tehdä jotakin, mikä kaduttaa myöhemmin.

Kaikkien kanssa ei voi olla samaa mieltä, mutta silti pitää osata käyttäytyä niin, ettei tee mitään typerää ja tuhoavaa.

Mitä tehdä, kun voimakas tunne valtaa mielen ja kehon

  • Ota aikalisä, jos mahdollista. Anna keholle ja mielelle aikaa rauhoittua.
  • Havainnoi tunnetta ja nimeä se. Katso sitä kuin ulkopuolelta, objektiivisesti. Mieti, miksi tunnet niin. Sinulla on lupa tuntea erilaisia tunteita.
  • Huomaat, että jo aikalisän ja etäisyyden ottaminen helpottaa. Keho alkaa rentoutua. Voit huomata tuntemusten olevan tilapäisiä reaktioita.
  • Harjoittele aggression purkamista ja rauhoittumista ennen kuin kiihdyttävä tilanne on päällä.

Aggression purkamista voi harjoitella

Aggression tunteen kanssa pärjääminen on asennekysymys. Aggressio on tunne, ja tunteita on jokaisella. Jokainen voi päättää ja opetella itse, miten purkaa aggressiota. Lisää aggression purkamisesta seuraavassa kirjoituksessa.

Tule kuulemaan ajassamme esiintyvästä vihasta, sen ilmenemismuodoista, syistä ja seurauksista sekä siitä, mitä asiantuntijat voivat asialle tehdä: Vihaseminaari 28.2.2019

Voimmeko elää ilman älypuhelinta?

Katsomme puhelintamme 4–10 minuutin välein. Puhelimen tuijottamisen sijaan kävin Barcelonassa Anastasia Dedyukhinan tilaisuudessa. Hänen nerokkaasti nimetty kirjansa Homo Distractus kertoo taistelusta oman identiteetin säilyttämiseksi digiaikana.

Dedyukhina teki pitkän uran digimarkkinoinnissa yrittäen saada ihmiset kuluttamaan yhä enemmän, kunnes luopui itse puhelimestaan ja lähti tutkimaan digimaniaa omasta ja neurotieteellisestä näkökulmasta.

Ostin itse ensimmäisen älypuhelimeni vasta neljä vuotta sitten. Sen jälkeen olen vähitellen luopunut kaikesta, Facebookista, sosiaalisesta mediasta, hälytysäänistä ja punaisista pilkuista puhelimen ruudulla.

Tulevassa tietokirjassani Annosteluongelma (2019) ruoditaan tätä samaa ongelmaa. Olettamukseni on, että digitaalisuus ei lisää luovuutta, vaan se ennen kaikkea vääristää vuorovaikutusta. Aivojen kapasiteetti on rajallinen ja erityisesti jatkuvat digitaaliset valintatilanteet kuormittavat aivoja, jolloin luovuus kärsii.

Kasvoton viestintä vähentää myös empatiaa, sillä kasvojen ilmeet ja liikkeet eivät ole samalla tavalla käytössä. Empatiasolumme eivät rekisteröi toista ihmistä samalla tavalla ja vuorovaikutuksesta puuttuvat esimerkiksi häpeä ja syyllisyys, jotka pitävät laumoja yhdessä.

Vastustamaton älylaite vie tilaa luovuudelta

Älylaitteiden jatkuvan käytön sijaan meidän olisi hyvä palata niihin dopamiinin, serotoniinin ja oksitosiinin lähteisiin, joita saamme vuorovaikutuksesta, yhteisöllisyydestä ja esimerkiksi yhdessä syömisestä. Jatkuva saatavilla oleminen ei lisää tehokkuutta, ja yliviestintä organisaatioissa ja työpaikoilla vie tilaa itse ajatustyöltä tai luovuudelta.

Ilmiö ei kuitenkaan ole yksinkertainen: toiset jäävät koukkuun älylaitteisiin helpommin, toisia taas koukutetaan digitaalisen vaikuttamisen keinoin. Digitaaliseen vaikuttamiseen ei tulisi suhtautua naiivisti, sillä nykyisin suurten teknologiafirmojen neurotutkimus ja psykologinen tutkimus perustuvat koukuttavan teknologian rakentamiseen.

Ajankohtaisimmat tutkimukset ihmisistä on valjastettu myynnin käyttöön. Ohjelmista rakennetaan sellaisia, että ihmiset palaavat niihin yhä uudelleen. Huomio on digivaikuttajille valuuttaa ja suurin kilpailu käydään ihmisten huomiosta. Siksi älylaitteen tulee olla vastustamaton. Mikä tekee siitä vastustamattoman?

Notification, notification

Aivot ovat laiska elin. Ne haluavat säästää energiaa, mihin ne pyrkivät automatisoimalla toimintojaan. Valtaosa arjen toiminnoista on automatisoitunut, niin myös reagoiminen puhelimeen.

87 prosenttia Androidin käyttäjistä käyttää puhelimessa ilmoituksia. Ilmoitukset houkuttelevine väreineen kertovat, että jotain kiinnostavaa on tapahtumassa. Se ruokkii uteliaisuuttamme.

Muistutukset saavat meidät palaamaan mahdolliseen palkintoon ja toimimaan sen mukaisesti. Ihmisen tehtävänä evoluutiossa on ollut etsiä uhkia tai mahdollisuuksia. Jokainen värinä ja punainen pilkku käynnistää tämän osan aivoissamme. Uhat ja hälytystila lisäävät aivoissamme kortisolia eli stressihormonia.

Jatkuvasti uhattuna oleminen (pitikö joku kuvastani? mitä hän vastaa postiini?) pitää stressitasoamme korkeana. Jopa puhelimen pitäminen sängyn vieressä pitää hälytys- ja stressitilaa yllä, vaikka puhelinta ei käyttäisi.

Uhka vai mahdollisuus?

Nopeat palkinnot ja dopamiiniryöpyt ovat syötteitä, joita suunnittelijat meille tarjoavat. Ensimmäinen tarkoitus on saada aikaan ärsyke, joka johtaa toimintaan. Internet on kuin raha-automaatti: koskaan ei tiedä mitä tulee.

Aivojen dopamiinijärjestelmä perustuukin yllättävyyteen. Dopamiinia tuottavia tekijöitä ovat esimerkiksi deittipalveluiden matching, sosiaalinen tunnustus ja tunnustaminen yhteisössä, tykkäykset. Nämä perustuvat siihen, mitä olimme ihmisinä ennen älylaitteita. Haluamme olla synkronissa, olla pidettyjä ja tulla huomioiduksi vauvasta asti.

Dopamiini on tarkoitettu alun perin selviytymistä tukevaksi välittäjäaineeksi. Diginarkomaniassa se on jatkuvassa ylisyötössä, jolloin järjestelmä toimii annoskokoa kasvattavasti. Tästä johtuvat myös nettipornon vaikeat riippuvuudet.

Jatkuva mahdollisuus johonkin uuteen, yllättävään ja dopamiinia tuottavaan. Jatkuvasti korkea dopamiiniannos ja siitä johtuva kierre johtaa siihen, että normaalit dopamiinin lähteet eivät enää riitä.

Haluamme sinun palaavan

Kun ärsyke on toiminut ja kuluttaja on toiminut ärsykkeen mukaisesti, pyritään toiminnan jälkeen saamaan kävijä palaamaan mahdollisimman pian. Hyvä esimerkki tästä on se, kun poistat facebook-tilisi. Ohjelma ilmoittaa sinulle pian ystäviesi kaipaavan sinua. Se osuu meissä herkkään kohtaan, koska lauman ulkopuolelle jääminen on suurin mahdollinen stressiä aiheuttava tekijä.

Ohjelmien piiloviestit pyrkivät siihen, että emme selviydy ilman ohjelmaa, koska se on portti yhteyteen lauman kanssa. Myös harmittomalta tuntuvat, esimerkiksi musiikin kuunteluun tarkoitetut ohjelmat toimivat samoin. Kun olet kuunnellut hyvän kappaleen, ohjelma tarjoaa sinulle uusia ja uusia artisteja luottaen dopamiinijärjestelmäsi haluun etsiä uteliaisuudesta palkintoa.

Koko ajan pitää olla jotain ja seurata jotain enemmän. Monilla sivuilla, kuten Linkedin, käytetään myös grafiikkaa, jolla käyttäjä saadaan uskomaan, ettei hän ole koskaan tarpeeksi valmis.

Juoruteoria

Gossip theory eli juoruteoria on yksi teoria, joka on luotu osana tutkimusta ihmisen aivoista ja kielestä. Tämän teorian mukaan aivojen perusta ei ole kognitiossa vaan kielessä. Mitä paremmin seuraamme juoruja eli sitä mitä toisille tapahtuu, sitä paremmin selviydymme. Juoruilu on siis pohjimmiltaan kykyä vaihtaa ympäristöömme liittyvää tietoa, jonka avulla uskomme selviytyvämme.

Kyky liittyä sosiaalisesti on yksi tärkeimmistä asioista, joita meille tapahtuu jo lapsena. Tähän perustuu myös fear of missing out -ilmiö. Paras tapa saada ihminen haluamaan jotakin on jättää hänet sen ulkopuolelle. Mitä enemmän tiedämme siitä, mitä Matti kommentoi Minnan päivitykseen ja ketkä siitä tykkäsivät, sitä paremmin olemme perillä ympäristöstämme.

WhatsApp-ryhmät perustuvat samaan sisäpiirin ajatteluun. Yksi syy niiden jatkuvaan seuraamiseen löytyy kielen sosiaalisesta luonteesta.

Liikaa valintoja

Kaikki, jotka ovat käyneet isossa supermarketissa, tietävät intuitiivisesti sen, kuinka paljon jatkuvat valinnat kuormittavat meitä. Kun yritämme miettiä, minkä kymmenestä eri omenasta otamme, onko tuotteessa liikaa kaloreita vai pitäisikö valita vähäkalorisempi, aivomme ovat jo kuormittuneet ja otamme suklaapatukan korjaamaan tämän vajeen.

Jatkuvat valinnat ovat aivoille kaikkein kuormittavimpia. Tutkimuksen mukaan valintatilanteiden jälkeen esimerkiksi kykymme ratkaista palapelejä on huonompi. Netti ja sen luomat valintatilanteet ovat kuormittavia. Arvion mukaan valintatilanteita on noin 7000 päivässä. Älyteknologia kilpailee tarkkaavaisuuden, huomion, ja muiden valintojen kanssa.

On myös tutkittu, että parit, jotka käyttävät makuuhuoneessaan älylaitteita, harrastavat vähemmän seksiä. Tulos perustuu siihen, että älylaitteen kautta saatava dopamiinipalkinto on nopeampi. Kyky pitää huomio yhdessä kohteessa on esimerkiksi muistin toiminnan, keskittymiskyvyn ja empatiakyvyn kehittymisen kannalta hyvin tärkeää.

Mitä tehdä, jos sinä tai läheisesi olette digikoukussa?

  • Poista ilmoitukset puhelimesta.
  • Tunnista ärsykkeet ja palkitse itsesi aina, kun onnistut olemaan toimimatta ärsykkeen mukaan.
  • Kun tunnet pakottavaa tarvetta tarkistaa viestit ja postit heti herättyäsi, älä tee sitä vaan pitkitä aikaa, jonka olet katsomatta puhelinta. Palkitse itsesi siitä. Aivot ovat plastiset ja muuttavat toimintaansa. Tiesitkö, että 80 prosenttia sähköposteista tarkastetaan kuuden sekunnin sisällä, vaikka sähköpostia ei ole tarkoitettu pikaviestimeksi!
  • Hanki tietoa digiriippuvuudesta ja perehdy siihen.
  • Vähennä ohjelmien määrää ja jatkuvia valintatilanteita netissä. Päivittäinen asettuminen tilanteeseen, jossa koet ettet riitä tai tietosi eivät riitä, saa aikaan negatiivisen kierteen.
  • Luovu laitteista lyhyeksi ajaksi tai säilytä laitetta toisessa huoneessa. Hanki herätyskello puhelimen herätyksen sijaan. Muualla Euroopassa ovat tulleet suosituiksi myös illanvietot ilman puhelinta.
  • Kehitä keskittymiskykyä lukemalla perinteistä kirjaa. Digisivuja lukiessaan ihminen usein lukee vain muutaman ensimmäisen rivin ja hyppii sitten lukien vain lauseiden alut.

Kumpi käyttää kumpaa?

Kyse on ennen kaikkea siitä, että opettelet suuntaamaan huomiosi uudelleen. Keskittyminen, pitkäjänteisyys ja huomion pitäminen yhdessä kohteessa riittävän pitkään on menestyksen salaisuus.

Samaan tulokseen tultiin myös Dunedin tutkimuksessa. Huomion suuntaamisen ohella keskeistä on palauttaa luontaiset dopamiinin lähteet arkeen. Oppiminen vaatii vähän tylsyyttä, nauttiminen pitkäjänteisyyttä ja luovuus tyhjää tilaa.

Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, ettemme tarvitsisi tietokonetta tai hyötyisi puhelimesta. Kysymys on ainoastaan siitä, kumpi käyttää kumpaa. Me digiteknologiaa vai digiteknologia meitä?

Jussi Sudenlehti, psykoterapeutti, työnohjaaja, tietokirjailija

Tutustu koulutuksiimme:

Koukussa vai verkossa? Uusi paradigma riippuvuussairauksiin

Ajatuksia lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmista

Yle uutisoi 28.11  viidestä kipukohdasta lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmien hoidossa. 2000-luvulla on toistuvasti nostettu esille palvelujen tarpeen kasvava määrä. Viiden kipukohdan listan jatkoksi haluan nostaa esille ehdotuksia, joilla tilanteeseen voidaan vaikuttaa. Näkemykseni perustuu pitkään kokemukseen terapian, psykiatrisen työn ja lastensuojelutyön kentällä sekä työryhmien ja ammattilaisten työnohjaukseen.

 

Ennaltaehkäisevien palveluissa tulisi huomioida paremmin psyykkisen kriisin kohtaaminen. Jokaiseen perheeseen liittyy väistämättä kehityksellisiä kriisejä ja myös traumaattisia kriisejä. Ennaltaehkäisevissä palveluissa tuli nähdä lapsen ja nuoren oireet adaptatiivisina korjausyrityksinä, joihin puuttuminenvälittömästi pienelläkin panoksella mahdollistaa sen, että luonnolliset kriisit eivät kehity jatkossa vaikeiksi kroonisiksi ongelmiksi. Jokaisen perheen elämään vaikuttaa myös sattuma. Onnettomuudet, kuolemat ja hankalat tilanteet kuuluvat elämään. Ongelmiksi ne muodostuvat vasta sitten, jos tapahtuman jälkeistä traumaperäistä stressiä ei ymmärretä ja päästä purkamaan.

Kelan ja sairaanhoitopiirien kilpailuttamat terapiat eivät riitä palveluita tarvitseville ja terapioihin on vaikea päästä. Terapioiden toteuttamisessa on vielä liikaa keinotekoisia rajoja eri koulukuntien ja työtapojen välillä, vaikka tieteelliset tutkimukset osoittavat hoidon perustuvan suhteen laatuun. Terapiapalveluiden piiriin pitäisi saada enemmän luovia ja psykofyysisiä terapioita ja työkaluja, joissa lasta ja nuorta voidaan hoitaa myös ilman puhetta. Lasten ja nuorten kasvavat mielenterveyden pulmat tulisi nähdä myös osana aikuisten ja perheiden pulmia. Hoidon tulisi tapahtua systeemisesti, vaikka kyseessä olisikin yksilöterapia.

Vaikeasti oireilevien lasten psykiatrinen hoito on puutteellista, jos he ovat lastensuojelun asiakkaina. Itsetuhoisten nuorten, viiltelevien nuorten, käytöshäiriöisten lasten, traumasta kärsivien lasten ja nuorten sekä kiintymyssuhteen häiröstä kärsivien lasten hoito palautetaan usein lastensuojeluun jolloin psykiatrinen, terapeuttinen ja psykososiaalinen arjen hoito eivät kommunikoi keskenään. Lastensuojelun työntekijät tarvitsevat yhä enemmän koulutusta, työnohjausta ja resursseja hoitaakseen näitä asiakkaita.

Järjestelmässämme terapia elitistyy helposti. Usein ns. vakavista häiriöistä kärsivät löytävät huonosti apua. Käytöshäiriöiden, nuorten persoonan kehityksen pulmien ja traumaperäisten häiriöiden hoitaminen terapiassa on usein puutteellista ja vaikeaa. Asiakkaat eivät sitoudu hoitoon ja ongelma kierretään puhumalla ”terapiakuntoisuudesta”. Riippuen terapiasuuntauksesta asiakas viettää hereilläoloajastaan vain muutaman prosentin vastaanotolla. Tämä ei useinkaan riitä korjaamaan vaikeita kehityksellisiä häiriöitä, joissa tarvitaan arjen toistoja. Terapeuttista osaamista tulisi siirtää ja kouluttaa enemmän lasten ja nuorten arkeen. Tarvitaan nepsy-ohjaajia, yhä osaavampia tukihenkilöitä ja ohjaajia, jotka voivat kulkea nuoren rinnalla riittävän pitkään. Vaikeiden häiriöiden kohdalla usein tiedon puute esimerkiksi traumasta ja persoonan kehityksen pulmista saa ”tärkeimmät” ihmiset nostamaan kädet pystyyn.

Vaihtuvuus ja katkenneet hoitosuhteet vaikeuttavat traumaan liittyvien dissosiaatiohäiriöiden ja stressiperäisten pulmien hoitoa. Suurimman osan vaikeasti oireilevista nuorista, jotka kuormittavat hoitojärjestelmää, tulisi löytää traumaa vakauttavia hoitomenetelmiä. Tällä hetkellä traumaperäisten häiriöiden vakauttaminen tapahtuu lähinnä teho-osastoilla ja sekin usein tiedostamatta. Traumaan liittyvien häiriöiden tunnistaminen ja hoito tulisi olla yhä keskeisempi osa lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöiden ehkäisemistä.

Valokuva: Terhi Hytönen

 

Jussi Sudenlehti

Perheterapeutti, psykoterapeutti, kirjallisuusterapeutti ja työnohjaaja

Suomen psykologisen instituutin vastaava kouluttaja (lapset, nuoret ja perheet)

 

Olemme pyrkineet omalta osaltamme vaikuttamaan näihin asioihin työnohjauksissa ja muun muassa seuraavissa koulutuksissa:

Psykiatrinen lastensuojelutyö

Kun puhuminen ei riitä

Psyykkisen kriisin kohtaaminen

Perheterapeuttinen lastensuojelu

Särkyvä mieli – lapsen ja nuoren psyykkinen oireilu

NEPSY-koulutukset

Milloin erosta tulee myrkyllinen?

Millainen on hyvä ero ja milloin erosta tulee myrkyllinen? Tutkimukset osoittavat, että vanhempien tapa ratkaista riitoja on lapsen psyykkisen oireilun kannalta keskeistä. Riidat vanhempien parisuhteessa eivät sinänsä tuota lapselle ahdistus- ja mielialaongelmia vaan tapa, jolla erimielisyyksiä ratkaistaan.

Lisäksi lapselle haitallista vaikeissa parisuhdetilanteissa on vanhemmuuden laadun muuttuminen, erityisesti epäjohdonmukaisuus.

Vanhempien ero koskettaa vuosittain noin 30 000 lasta, ja vuosittain käydään 2000 huoltajuuskiistaa. Usein julkisuudessa on esillä vastakkainasettelu siitä, pitäisikö erota vai jatkaa yhdessä. Oikeastaan tärkeämpää olisi kysyä, miten erotaan.

Voimakkaat ja huonosti ratkaistut konfliktit ovat lapselle myrkyllisiä. Jopa niin myrkyllisiä, että lapsi joutuu psykiatrian tai lastensuojelun asiakkaaksi huonosti hoidetun eron vuoksi.

Syyllisyys ja ankaruus

Perheterapiassa voidaan eron jälkeen voidaan havaita kaksi ilmiötä: syyllisyys ja ankaruus.

Vanhemmat saattavat kokea erosta syyllisyyttä ja yrittää hyvittää sitä lapselle. Sitä tehdessään he saattavat valita epäjohdonmukaisen kasvatuslinjan.

Syyllisyyttä tuntevat vanhemmat saattavat sallia asioita epäjohdonmukaisesti ja tilanteesta syntyy helposti kilpailu, jossa kumpikin vanhempi haluaa saavuttaa lapsen hyväksynnän. Lapselle tilanne on epäjohdonmukainen.

Toinen vaihtoehto on ankaruus. Vanhempi, joka ei ole parisuhteeseensa tyytyväinen, unohtaa kannattelevat keinot ja suhtautuu lapseensa usein negatiivisemmin ja ankarammin.

Vanhemman mitätöiminen vaurioittaa lapsen kehitystä

Vaikeiden erojen taustalta on löytynyt vieraannuttamisilmiötä. Se tarkoittaa vanhemman suoria tai epäsuoria strategioita, joilla hän hankkii lapsen puolelleen ja etäännyttää toisen vanhemman lapsesta.

Yhdeksän kymmenestä vieraannutetusta vanhemmasta kärsii traumaperäisistä stressihäiriöistä. Kaksi kolmesta lapsesta puolestaan kärsii masennusoireista.

Voidaan siis todeta, että säännöllisen yhteyden puute vanhemman ja lapsen välillä voi sairastuttaa niin aikuisen kuin lapsen.

Pitkittyneissä erotilanteissa vieraannuttaminen voi ilmetä niin, että lapsen käsitys toisesta vanhemmasta on muuttunut täysin. Lapsi käyttää ulkoa oppimaansa kieltä, joka ei sovi hänen tapaansa puhua.

Vieraannuttaminen on kuitenkin ilmiönä vaikeasti todettavissa, ja siksi puhun terapiassa mieluummin mitätöinnistä. Nykytutkimuksen valossa tiedämme, miten herkkiä niin aikuiset kuin lapset ovat ympäristön vaikutuksille. Usein on kyse pienistä eleistä, ilmeistä ja viesteistä, jotka toistetaan säännöllisesti ja joilla voidaan mitätöidä toisen vanhemmuus. Lapsi poimii piiloviestit ja kuvittelee vastaavansa vanhemman tarvetta toimimalla hänen mitätöintinsä mukaisesti.

Toisen vanhemman mitätöimisestä on seurauksena ainoastaan se, että lapsi saa huonomman samaistumisen kohteen, mikä vaurioittaa hänen kehitystehtäviään. Mitätöidyllä äidillä tai isällä on suuri vaikutus lapsen persoonan kehitykseen.

Eron jälkeen joku on aina narsisti

Usein vaikeissa parisuhdetilanteissa riidellään erityisesti juhlapyhistä ja juhlapyhien aikaan. Miksi? Syy on yksinkertainen. Juhlapäivät tekevät konkreettiseksi sen, ettei perhe ole enää koossa yhdessä esimerkiksi joulua viettämässä. Toisen vanhemman asema vahvistuu ja toisen heikkenee.

Kyse on epävarmuudesta. Usein toinen vanhemmista antaa periksi, koska huomaa tämän olevan ainoa keino ratkaista konflikti. Yhteyden väheneminen kumpaan tahansa vanhempaan on kuitenkin lapselle haitallista.

Vaikka ero olisi kuinka rationaalinen tahansa, se muistuttaa meitä varhaisesta narsistisesta loukkauksesta, kirpaisevasta vastoinkäymisestä.

Eron jälkeen ihmisellä on taipumus käyttäytyä loukatun lailla. Silloin hän perustelee omia huonoja toimintatapojaan puolustusmekanismeilla, jotka ovat lähempänä viisivuotiaan kuin aikuisen tasoa.

Silloin käytössä on usein manipulatiivisia vuorovaikutusstrategioita.

Tyypillistä on, että eron jälkeen joku on aina narsisti. Tunnetaan myös piilonarsistin käsite, joka on julkinarsistin vastakohta. Piilonarsisti asettuu aina uhriksi. Uhritarinat koskettavat ympäristöä, ja narsisti vetää mukaan sukulaisia ja ystäviä, jotka tukevat puolesta ja vastaan -asetelmaa. Se, kuka hallitsee tarinaa, hallitsee usein eroprosessia.

Narsistisesta loukkauksesta voi kuitenkin toipua, kun yhteys tunteisiin löytyy.

Kiintymyksestä luovutaan vihan kautta

Parisuhteessa kumppanista tulee kiintymyshahmo, halusimme tai emme. Kiintymyksestä luopuminen tapahtuu usein vihan kautta. Tärkeäksi muodostuu silloin se, miten ja missä erotarinaa kerrotaan.

Pahimmassa tapauksessa yhteiskunnan palveluista tulee foorumeita, joissa ei tunnisteta eron ilmiöitä. Lainsäädännön puutteet vain yhden lähivanhemman mallissa saattavat aiheuttaa sen, että ilmiöt kääntyvät toisen eduksi.

Tunneyhteyden puuttuminen omaan itseen, suruprosessin jämähtäminen ja vihan integroimattomuus käynnistävät eroissa myrkyllisiä ilmiöitä, jotka vaikuttavat lapsiin. Normaali viha ja narsistinen loukkaus muuttuvat haitalliseksi vuorovaikutukseksi, ja tarinat voivat mitätöidä pahimmillaan koko suvun tai lähipiirin.

Kun uusperheen kahden ytimen osapuolilla on looginen kasvatuslinja, aikuisilla on yhteys omiin tunteisiinsa ja aikuiset kiinnittävät huomiota tapoihinsa ratkaista konflikteja sekä huolehtivat hyvästä vuorovaikutuksesta narsististen loukkauksen jälkeen, on mahdollista estää myrkyllistä eroa johtamasta siihen, että lapsen reaktioista tulee kroonisia ongelmia.

Ilmoittaudu Myrkylliset erot -koulutuspäivään

Jussi Sudenlehti
Psykoterapeutti, kirjailija, kouluttaja ja työnohjaaja

Neuropsykiatrisia vai psykososiaalisia oireita?

Neuropsykiatrista vai psykososiaalista?

Yleisimpiä lapsilla esiintyviä kehityksellisiä neuropsykiatrisia häiriöitä ovat tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö (ADHD/ADD), autismin kirjon häiriöt, oppimis- ja erityisvaikeudet (mm. kielellinen erityisvaikeus) ja Touretten oireyhtymä. Neuropsykiatrisille häiriöille on tunnusomaista runsas komorbiditeetti eli kahden tai useamman (itsenäisen) sairauden samanaikainen esiintyminen. Tämä asettaa myös erotusdiagnostiikan kannalta erityisiä haasteita lasten ja nuorten tutkimuksessa. Neuropsykiatrisissa häiriöissä ilmenee usein vaikeuksia muun muassa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, kielellisessä ja ei-kielellisessä viestinnässä, omantoiminnan ohjauksessa ja itsesäätelyssä (mm. tunnesäätely).

ADHD-diagnoosin voivat saada ihmiset, joilla on hyvinkin erilainen oirekuva. Samallakin ihmisellä oireilu yleensä ajan saatossa muuttuu. Siksi diagnoosikin voi muuttua ajan myötä. Varsin tavallista on, että lapsuuden ylivilkkaus vähenee nuoruudessa tai viimeistään nuoressa aikuisuudessa niin, että aikuisena diagnoosi onkin ADHD ilman ylivilkkautta – eli ADD. Tosin ADD:n diagnostinen asema ei ole yhtä vakiintunut kuin ADHD:n.

Varmaa kuitenkin on, että lasten ja nuorten ADHD-diagnoosit ovat viime vuosina lisääntyneet räjähdysmäisesti eri puolilla maailmaa. Jotkut ovat alkaneet epäillä, että diagnooseja jaettaisiin liikaa ja osittain jopa hieman kyseenalaisin perustein.

Lapsuusiän autismi, Aspergerin oireyhtymä ja epätyypillinen autismi muodostavat yhdessä autismikirjon häiriöt, joiden esiintyvyys on n. 6-7/1000 väestöstä. Pääoireet muodostavat niin kutsutun autistisen triadin, johon kuuluvat sosiaalisen vuorovaikutuksen ja kommunikaation laadulliset poikkeavuudet sekä stereotypiat, joilla tarkoitetaan rajoittuneita, toistavia ja kaavamaisia käyttäytymispiirteitä, kiinnostuksen kohteita ja toimintoja. Lisäksi monilla voi olla aistitoiminnoissa poikkeavuuksia, neurologisia poikkeavuuksia, psykiatrista komorbiditeettia sekä näkökyvyn, kuulon tai motoriikan häiriöitä.

Milloin on kyseessä ADHD, entä milloin lähinnä temperamenttien yhteentörmäys? Tai kohtaako lapsi kenties ylivoimaisia haasteita koulussa, vai voisiko joskus olla kyse ongelmista perheessä?

Niinpä. Se ei olekaan mikään helppo homma varmuudella aina selvittää. Mutta alan tutkimusten kehittyessä ja uusien hoitosuositusten myötä siitä on kuitenkin tullut verrattain paljon helpompaa. Arviointiin on kehitetty uusia käyttökelpoisia tutkimuksissa validoituja hyviä välineitä. Sanoisin jopa niin, että jos toimitaan ADHD:n voimassa olevan 31.5.2017 julkaistun käypä hoito suosituksen mukaisesti, niin kyllä aika hyvällä osumatarkkuudella tämäkin asia kyetään selvittämään.

Kaikilla alan ammattilaisilla ei kuitenkaan tämän ajan hektisyydessä ole aikaa, voimavaroja, saatika aina edes mahdollisuuksia pysytellä kärryillä kaikista tärkeistäkään omaa työtä koskevista hoitosuosituksista. Alan uuden ja viimeaikaisten keskeisimpien tutkimusten lukemisesta ja niiden tärkeimpiin tutkimuslöydöksiin perehtymisestä saavat useimmat vain haaveilla.

Tässä yksi mahdollinen tarjouma niille, joiden aika on kortilla.

ADHD:n uudet hoitosuositukset 28.2.2019 klo 9-16 Helsinki – koulutus myös striimataan, joten osallistuminen verkon välityksellä on mahdollista. Lue lisää…

 

Vältä ansat, jotka tappavat hedelmällisen keskustelun – kuusi vinkkiä

Työpaikoilla käydään jatkuvasti keskusteluja, joissa osapuolet kuvittelevat olevansa dialogissa, vaikka todellisuudessa meneillään on rinnakkaisia monologeja. Eikä tämä rajaudu vain työpaikoille, vaan samaa tapahtuu myös kotona.

Ihmisten välinen vuorovaikutus voidaan nähdä dialogisena keskusteluna, jossa etenemisen välineitä ovat esimerkiksi erilaiset kysymykset. Vuorovaikutus voi tyssähtää ansoihin, mistä seuraa, että dialogista tulee monologi. Nämä ansat ovat useimmiten johtajan tiettyjä puhetapoja, jotka lisäävät kitkaa keskustelussa.

Napit vastakkain on vaikea kuunnella

Ihminen ajautuu näihin ansoihin herkemmin silloin, kun hän kokee olevansa keskustelukumppanin kanssa vastakkaisilla puolilla. Ilmapiiri muuttuu. Keskustelutilanteesta tulee vaikea, ja toista osapuolta on hankalaa kuunnella laadukkaasti.

Kaikenlaisissa keskusteluissa olisi luonnollisesti tärkeää, että vuorovaikutus onnistuisi parhaalla tavalla. Onhan keskustelun päämääränä usein päästä johonkin yhteiseen tavoitteeseen, esimerkiksi kohentaa työyhteisön ilmapiiriä, kehittää työtä saadun palautteen perusteella tai vaikka ratkaista parisuhteen kipupisteitä kotioloissa.

Kuusi vinkkiä: näin parannat vuorovaikutuksen laatua

Tässä kuusi esimerkkiä tavanomaisista vuorovaikutusta heikentävistä ansoista, joita välttämällä parannat vuorovaikutuksen laatua.

Laadimme vinkit johtajan näkökulmasta työtilanteisiin erityisen hyvin istuviksi, mutta voit mainiosti soveltaa niitä kaikenlaisiin keskusteluihin. Myös toisen saappaisiin asettuminen tekee hyvää, joten anna vinkeille mahdollisuus, vaikket olisikaan esimiesasemassa.

1. Kysymys–vastaus

Ansa:
Peräkkäisiä kysymyksiä on liikaa.
Kysyjä kerää paljon tietoa vastaajalta.
Johdettava vastaa lyhyesti ja on passiivinen.

Korjaa näin:
Kuuntele tarinaa mielenkiinnolla.
Esitä enintään kolme kysymystä peräkkäin.
Vahvista ja reflektoi, mutta älä heti arvota vastauksia, varsinkaan ilman että toinen osapuoli sitä pyytää.

2. Kannanotto

Ansa:
Johtajan kannanotto saa johdettavan puolustautumaan.
Ongelma säilyy ja piiloutuu, ja alkaa peli.

Korjaa näin:
Kysy, mitä johdettava itse ajattelee asiasta.
Käytä hänen omia ilmaisujaan, ei määrittelyä.
Kuuntele, mikä on hänen mielestään olennaista.

3. Asiantuntija

Ansa:
Johtaja neuvoo liian innokkaasti.
Johdettavan vastuullisuus vähenee.
Johdettavan kiinnostus yhteistyöhön vähenee.

Korjaa näin:
Jaa tietoa maltilla. Tiedolla on aikansa.
Anna tietoa silloin, kun johdettava sitä pyytää.
Varmistu siitä, että saat luvan neuvoa.

4. Leimaaminen

Ansa:
Luokittelu koetaan leimaamiseksi. Joskus teemme sitä huomaamatta.
Luokittelu herättää vastarintaa, loukkaantumista ja puolustushalua.
Luokittelu aiheuttaa epärakentavaa ristiriitaa.

Korjaa näin:
Pyri kiinnittämään huomio huoliin, haittoihin ja seurauksiin.
Voit varovasti kysyä johdettavalta hänelle tärkeiden ihmisten ajatuksista ja mahdollisista huolista.
Määritelkää yhdessä: mistä tässä on kyse?

5. Kiirehtiminen

Ansa:
Johtaja kiirehtii muutokseen.
Johdettava kokee, ettei hän tule kuulluksi eikä asiaa tutkita tarkasti.

Korjaa näin:
Mieti, mikä on johdettavan elämän kokonaisuus ja miten hän sen itse hahmottaa.
Mikä on johdettavan kannalta nyt ajankohtaista?
Opettele motivointistrategioita (niistä lisää toisessa kirjoituksessa myöhemmin).

6. Syyttäminen

Ansa:
Syyllisen on löydyttävä vaikka väkisin.
Sekä johtaja että johdettava etsivät syntipukkia.
Esiin tulee selityksiä mutta ei ratkaisuja.

Korjaa näin:
Totea kysymys syyllisyydestä vaikeaksi.
Kysy avoimia kysymyksiä merkitysten selvittämiseksi.
Mikä toista osapuolta huolestuttaa, mikä auttaisi eteenpäin?

Vuorovaikutus voi tökkiä, vaikkemme olisikaan syyllistyneet näihin ansoihin. On useita muitakin syitä vuorovaikutuksen estymiseen – esimerkiksi aihepiiri, joka on arvostelulle arka, keskustelukumppanin vaikeus luottaa ihmisiin tai pelko leimautumisesta tai potkuista.

Mikroilmeet ja -eleet

Miten pärjätä kaikissa tilanteissa

Ihmismielen johtamisen selkeät vuokaaviot – johtamisen psykologiaa insinööreille

Nettiriippuvuuden verkkoa pitää purkaa monesta kulmasta

Käytännössä kaikkiin riippuvuuksiin liittyy samantyylinen neurobiologinen prosessi: joko toiminnalla tai kemiallisella aineella saadaan aikaan dopamiinipiikkejä. Tämän neurobiologisen prosessin jatkuttua riittävän pitkään seuraa toleranssin kehittyminen dopamiiniin ja riippuvuus pahenee. Riippuvuuden kohteella ei ole niinkään merkitystä, vaan toimintakaava on samantyylinen kaikissa riippuvuuksissa.

Muiden riippuvuuksien tavoin toiminnalliset riippuvuudet palvelevat monenlaisia tarpeita, olipa kyse sitten tarpeesta turvallisuudentunteeseen, seikkailuun, jännitykseen tai sosiaaliseen kanssakäymiseen. Nettiriippuvuus kuuluu toiminnallisten riippuvuuksien piiriin.

Nettiriippuvuuden erityislaatuisuus

Ajattelin itse aiemmin, että voiko varsinaista nettiriippuvuutta sellaisenaan ollakaan. Oletin, että ihmiset jäävät ennemmin riippuvaiseksi materiaalista, johon netin kautta pääsee käsiksi sen sijaan, että itse internet olisi syypää.

Ajatus tuntui samalta kuin että joku olisi koukussa kirjahyllyyn kirjojen sijaan!

Olen kuitenkin huomannut myös omassa käytöksessäni, miten helppoa nettiin on suorastaan unohtua tuntikausiksi. Satunnainen sähköpostin tarkistus saattaa venähtää useamman tunnin nettisurffailuksi, kun uutta kiinnostavaa ja klikattavaa sisältöä tulee jatkuvasti eteen.

Netti aina mukana

Kaiken lisäksi nykyään yhä useammat yhteiskunnan palvelutkin ovat siirtyneet nettiin, mikä vaikeuttaa sen karsimista kokonaan. Miten helppoa onkaan varata hammaslääkäriaika, tarkistaa bussivuorot ja tehdä ostoksia ilman jonottamista, mihin kellonaikaan vain!

Nettiriippuvuuden tunnistaminen on haastavaa, koska olemme muutenkin netissä jatkuvasti, esimerkiksi työn tai opiskelujen takia. Lisäksi riippuvuus voi jaottua omiin “alalajeihinsa”:

  • Videopeliriippuvuus
  • Nettipornoriippuvuus
  • Rahapeliriippuvuus

Kaikkia voi esiintyä yksinään, mutta netti on myös edesauttanut näiden riippuvuuksien ruokkimista.

Olen huomannut vastaanotollani, että monilla nuorilla aikuisilla, joilla on masennusta, ahdistusta ja jotka kertovat kokevansa seksuaalista haluttomuutta, on taustallaan myös hätkähdyttävän paljon netin käyttöä. Kattavaksi tarkastelemaani otosta ei voi toki sanoa, mutta se on jo herätellyt minua kysymään entistä kohdennetummin potilaideni netinkäytöstä.

Syy vai seuraus?

Sosiaalinen media ruokkii jatkuvasti netinkäyttöämme. Ystävyys- ja ihmissuhteiden hoito tapahtuu sovellusten välityksellä.

Voisiko olla niin, että internetin liikakäyttö selittäisi joidenkin potilaiden psyykkiset oireet paremmin kuin lapsuuden traumat, joita ei aina meinaa löytyä kaikilta tiheälläkään kammalla?

Nettikoukkuun jää helposti, puolivahingossa, joten tämän syy-seuraussuhteen selvittäminen olisi tärkeää. Tämä kuvio aiheuttaa ammattilaisillekin päänvaivaa, kun riippuvuudet kietoutuvat toisiinsa.

Ja jos ammattilaisille riippuvuuksien tunnistaminen on vaikeaa, on se sitä myös vanhemmille, huoltajille ja esimerkiksi kouluille.

Tarvitsemme uudenlaista ajattelua toiminnallisten riippuvuuksien ja etenkin netin käyttöön liittyvien riippuvuuksien tunnistamiseen ja hoitoon.


Lue lisää koulutuksestamme:

Videoauttaminen on varteenotettava väylä

Vietämme nykyään huomattavan osan ajastamme älylaitteiden, tietokoneiden ja muun elektroniikan parissa. Toisinaan se voi olla ongelma, mutta uusista sovelluksista ja laitteista voi olla myös konkreettista hyötyä asiakastyössä.

Videovälitteinen asiakastyö voi tuoda korvaamatonta apua esimerkiksi pitkien välimatkojen alueilla ja silloin, kun esimerkiksi kriisiapua tarvitaan heti, eikä siirtymiin ole aikaa tai mahdollisuutta.

Videovälitteisyys tuo psykologisen avun lähelle.

Jo yleisellä tasolla internet-välitteinen kognitiivinen käyttäytymisterapia on todettu toimivaksi ratkaisuksi (G. Andrews et al. 2018). Videovälitteisyys tuo ihmiset kasvokkain, vaikka he eivät samassa tilassa olekaan.

Uuden opettelua puolin ja toisin

Videoauttamista kriisityön kontekstissa kehittänyt psykoterapeutti Piia Nurhonen on pohtinut videovälitteiseen asiakastyöhön liittyviä ennakko-oletuksia. Nurhosen mukaan tavallinen ennakko-olettamus ammattilaisilla on, että vuorovaikutuksen laatu huononee videokohtaamisessa. Tutkimus ei kuitenkaan tätä tue, vaan videovälitteinen auttaminen näyttäisi olevan yhtä vaikuttavaa kuin perinteinenkin.

Videovälitteisellä asiakastyöllä on perinteiseen, henkilökohtaiseen tapaamiseen verrattuna oma erikoispiirteensä ja haasteensa.

  1. Sekä asiakkaalla että terapeutilla tulee olla tarpeellinen laitteisto.
  2. Netissä toimiessa tietoturva-asioihin täytyy perehtyä uudella tavalla. Esimerkiksi Skype-ohjelman tietoturva ei ole riittävä
  3. Yksityisyyden suojan täytyy säilyä, vaikka asiakas ei olekaan vastaanotolla.

Haasteista huolimatta videovälitteisellä asiakastyöllä on myös paljon etuja. Nurhonen nostaa esille etenkin tasavertaisuuden – videokohtaamisessa ollaan ei-kenenkään maaperällä. Asiakas on usein omassa kodissaan, mikä lisää turvallisuuden tunnetta. Videoyhteyden avulla voidaan tulkita hyvin myös nonverbaalisia viestejä. Nurhonen painottaakin, että “video on vain väylä perustyölle”.

Videoapu taipuu moneksi

Videovälitteinen asiakastyö voi soveltua esimerkiksi asiakkaille, jotka kokevat sosiaaliset tilanteet ahdistavina ja jotka eivät sen takia mielellään poistu kotoaan.

Myös eri tavoin liikuntarajoitteisille videovälitteisyys voi mahdollistaa pääsyn juuri tietylle terapeutille, joka muuten olisi tavoittamattomissa.

Kiireisiin aikatauluihin tai esimerkiksi vuorotyöläiselle se tuo kaivattua joustavuutta, kun tapaaminen voidaan sopia käytännössä ajasta ja paikasta riippumatta, tarvittaessa vaikka yli aikavyöhykkeiden.

Yhteys muodostuu myös ruudun läpi

Tärkeintä on, että asiakkaat itse ovat kokeneet tulleensa kohdatuiksi videon välityksellä yhtä hyvin verrattuna kasvokkain tapahtuvaan kohtaamiseen.

Videovälitteinen asiakastyö edellyttää usein molemminpuolista uuden opettelua. Se on kuitenkin todistettavasti toimivaa ja siinä on mahdollisuus luoda yhtä hyvä potilas- ja asiakassuhde kuin perinteisessä terapiassa.

Kuten elämässä yleensä, monesti kynnys uuden kokeilemiseen on korkea.

Nurhonen toteaa, että on luonnollista kokea epävarmuutta uuden äärellä. Työntekijöille onkin tärkeää tarjota riittävä perehdytys käytettävään tekniikkaan sekä koulutusta videoauttamisen erityispiirteistä.

Videovälitteinen asiakastyö tuo uudenlaista vapautta ja liikkumavaraa oman työn toteuttamiseen.

Muistisairauksia ei voi parantaa, mutta niitä voi hoitaa

Erilaiset muistisairaudet koskettavat yhä useamman arkea ja elämää, joko suoraan tai välillisesti läheisen sairastuessa. Terveydenhoitoalalla ja mielenterveystyössä tämä edellyttää jatkuvaa tietojen ja taitojen kehittämistä, kun muistisairauksien oireista ja taudinkuvasta saadaan jatkuvasti uutta tietoa.

Käytösoireet ovat yksi yhdistävä tekijä eri muistisairauksille. Jopa 90 prosentilla muistipotilaista esiintyy erilaisia käytösoireita, kuten masennusta, ahdistuneisuutta ja aistiharhoja. Ne heikentävät muistipotilaan elämänlaatua ja lisäävät palvelujen tarvetta, mistä johtuen ne ovatkin yleisin syy pitkäaikaishoidon aloittamiseen.

Käytösoireiden hoito on yksi osa kokonaisvaltaista muistipotilaan hoitoa.

Alan ammattilaiset työskentelevät oikeastaan kahdella rintamalla. Muistipotilas on pääosassa, mutta hänen lisäkseen hoitajat, psykologit, psykiatrit ja lääkärit ovat vuorovaikutuksessa myös muistisairaan omaisten kanssa.

On tärkeää muistaa, että muistipotilaan käytösoireet voivat sairauden edetessä muuttua. Kaikki käytösoireet eivät myöskään automaattisesti edellytä hoitotoimenpiteitä.

Silloin, kun oireet rasittavat muistipotilasta itseään tai heikentävät hänen omatoimisuuttaan, on hoito aiheellista.

Muistisairauksien käytösoireiden hoidossa on kaksi päävaihtoehtoa:
1. Lääkkeettömät keinot, jotka ovat ensisijaisia useimpien käytösoireiden hoidossa.
2. Lääkkeelliset keinot, jotka voivat olla tarpeellisia esimerkiksi muistisairauksiin liittyvien masennus- ja ahdistuneisuusoireiden lievittämisessä.

Lääkkeettömässä hoidossa keskeistä on arkijärkeen ja inhimilliseen kohtaamiseen perustuva kanssakäyminen muistipotilaan kanssa. Tututkin arkielämän toimet, kuten peseytyminen tai hoidolliset toimenpiteet voivat muistisairauden edetessä muuttua potilaasta pelottaviksi tapahtumiksi. On tärkeää, että hänen kokemustaan ei vähätellä tai patistella häntä muistamaan, miten jokin asia tapahtuu. Pelottava tilanne saattaa johtaa jopa aggressiiviseen käyttäytymiseen.

Lääkkeetön hoito on ensisijaisesti asianmukaista perustarpeista huolehtimista.

Lääkkeellinen hoito voi tulla kyseeseen, mikäli muistipotilaan oireisiin kuuluu masentuneisuutta, ahdistuneisuutta, levottomuus- eli agitaatio-oireita tai aistiharhoja ja harha-ajatuksia. Masennus- ja ahdistusoireita tavataan joissain muistisairauden vaiheissa noin puolella potilaista.

Levottomuusoireet, aistiharhat ja harha-ajatukset ovat rasittavia paitsi muistipotilaalle itselleen, myös hänen läheisilleen. Tietyt oireet voivat kuitenkin jäädä pois muistisairauden edetessä, joten lääkehoitoa ja lääkkeiden annostusta tulee seurata.

Käypä hoito -suositus muistisairaan käytösoireiden hoitoon on päivitetty vastikään. Tieto ei ole kuitenkaan saavuttanut vielä niin laajalti terveydenhoitoalan ammattilaisia kuin voisi olettaa.

Olen pohtinut tätä paljon: miten tieto muistisairauksien hoitosuosituksista saataisiin parhaiten perille?

Muistisairaudet voivat olla hoitohenkilökunnalle haastavia ja potilaan läheisille ja omaisille kuormittavia. Vaikka muistisairauksiin ei olekaan toistaiseksi parannuskeinoa, meillä on jo nyt olemassa erilaisia hyväksitodettuja hoitosuosituksia, joiden avulla muistipotilaan elämänlaatu voi pysyä hyvänä.

Hoitosuositukset antavat myös alan ammattilaisille tukea oman työn toteuttamiseen.

Koulutus ja kouluttautuminen ovat avainasemassa. On totta, että hoitoalalla ei aina ole tarpeeksi resursseja, mutta olemassa olevia täytyy myös kehittää vastaamaan jatkuvasti muuttuvia tarpeita.

Taitava johtaja huomaa paljon puhuvat katseet


Suurin osa vuorovaikutuksestamme on nonverbaalista eli kehon asennon, eleiden ja ilmeiden välittämää. Tämä pätee myös sosiaaliseen kanssakäymiseen työpaikalla. Ilmeitä ja eleitä tulkitsemalla voi päästä selvyyteen siitäkin, mitä ei suoranaisesti sanota ääneen.

Taitava johtaja osaakin käyttää psykologista silmää ja tulkita alaisiaan oikein. Näin voidaan välttää väärinkäsityksiä ja edistää sekä työn tehokkuutta että työssä viihtymistä.

Mitä ovat mikroilmeet?

Nonverbaalista viestintää tulkittaessa erityisen paljastavia ovat mikroilmeet, jotka syntyvät, kun ihminen yrittää salata tunteensa. Mikroilme kestää alle sekunnin ja siksi niitä on vaikea myös havaita. Joillakin on kuitenkin luonnostaan parempi alitajuinen kyky tulkita muiden ihmisten mikroilmeitä.

Tiedostamattomia mikroilmeitä on vaikea kontrolloida, joten ne paljastavat usein ihmisestä enemmän kuin pidempään kestävät ilmeet ja eleet, joita ihminen voi säädellä. Jos johtaja osaa tulkita alaisensa tai neuvottelukumppaninsa mikroilmeitä, voi hän päästä jyvälle heidän todellisista tunteistaan riippumatta siitä, mitä he ääneen sanovat.

Esimerkiksi jos esimies antaa alaiselleen yllättävän työtehtävän, voivat kulmien ja suun asento ensimmäisen sekunnin aikana paljastaa, mitä alainen uudesta tehtävästä todella ajattelee, ennen kuin hän ehtii säätää tietoisesti ilmettään.

Mitä asentosi ja eleesi kertovat?

Työpaikalla johtajan kannattaa myös itse kiinnittää huomiota asentoonsa ja eleisiinsä. Olipa tarkoituksena dominoida tai viestiä alaisille vilpittömyyttä ja avoimuutta, työntekijä todennäköisesti huomaa, mikäli elekieli on ristiriidassa puheen kanssa. Viestiikö johtajan kehon asento ylemmyyden tunnetta vai avaako hän kämmenensä rehellisyyden merkiksi?

Käsien ja jalkojen asento sekä katsekontakti merkitsevät paljon. Jos katse harhailee ympäriinsä ja kädet ovat aina puuskassa, ei avointa vaikutelmaa synny, vaikka jutustelu olisi sävyltään kuinka mukavaa.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että eleissä ja niiden välittämissä viesteissä on paljon myös yksilöllistä vaihtelua. Se, miten pitkää katsekontaktia ihminen pitää miellyttävänä ja mikä käsien asento tuntuu luontevalta, on pitkälti yksilöllistä.

Miten kulttuurierot vaikuttavat?

Lisäksi kulttuurilla on suuri vaikutus. Esimerkiksi Suomessa ei kätellessä ole sopivaa tarttua käteltävään henkilöön molemmilla käsillä. Vierasta henkilöä käteltäessä vapaalla kädellä saa korkeintaan koskettaa kevyesti käteltävän kyynärpäätä.

On kuitenkin kulttuureja, joissa molempien käsien käyttö kätellessä on hyvin tavallista ja tämä on hyvä ottaa huomioon kansainvälisessä työympäristössä. Kuten muutenkin ihmisten käytöstä tulkittaessa, myös nonverbaalin viestinnän kohdalla oikeisiin tulkintoihin pääsee vain, jos ottaa kulttuurierot huomioon.

Mikroilmeet ja -eleet